|
Post by kerttu on Mar 29, 2007 22:42:01 GMT 2
Näitten netti väärinkäsitysten vuoksi olisikin erittäin suotavaa kokoontua keskustelemaan roturyhmäpalaverissa näistä asioista. Todellakin olis hyvä, että mahdollisimman moni tulisi Seinäjoelle14.4. - roturyhmäpalaverit alkaa klo 11.00 Laittakaa vaikka tänne saitille asioita mistä toivotaan keskusteltavan. Sinä et nyt Carita tajua että meillä on sääntöjä jouduttu muuttamaan olosuhteiden muuttuessa ja niistä on tiedotettu ja pyydetty kantaa mutta miksi sillon et osallistunut keskusteluun, vaikka nähdäkseni aktiiviinen palstan lukija olet. 2006 ja 2007 on eri juttu. Kun porukkaa olis paikalla roturyhmäkokouksessa, voisimme yhdessä tehdä kirjalliset säännöt. Ja niin tulen esittämäänkin Seinäjoella, oli siellä sitten kaks tai kuus rodun harrastajaa. Viime vuonna nuorten luokan koira sai osallistua NUO luokassa SM kokeeseen, tänä vuonnä me järjestävänä seurana haimme kokeen vain AVO luokalle. Kukaan ei voi edes syyttää omieni suosimisesta koska toivon mukaan kukaan koiristani ei tällä säännöllä saa osallistua ko. kokeeseen. Viivi on VOI luokassa, Pirran koitan nostaa sinne ja Arppa on NUO luokkanen. Eli toivoakseni areena on muiden käytettävissä 100% sti Jos koiralla on AVO luokan vesityön suorittaneita koiria on enemmän kuin 7,mennään karsintaan. Kaer koe on selkeästi pisteillä arvosteltava koe, ei se sen vaikeampaa ole. 0- tuloksen saaneella koirallakin on kuitenkin pisteitä kasassa. Ensin luonnollisesti on ne joilla on yli 40 pistettä paremmuusjärjestyksessä, sen jälkeen on muut rivissä saamillaan pisteillä.Jos niitä koiria ei ole riittävästi sitten katotaan pelkän vesityön omaavat ja niissäkin on etusijalla eniten pisteitä saaneet . Jos tämä selostus ei mennyt perille,soita minulle niin saan selostaa suullisesti. Eli rautalangasta väänettynä - ´vesityön läpisaanut, ilman tulosta jäänyt KAER kokeeseen osallistunut koira omaa todennäköisesti enemmän pisteitä kuin pelkän vesityön omaava. Tässä voi liikkumavaraa tehä se jos koirasi saa vesityöstä vaikka vaan 1 pisteen... joten ei pidä ihan suoraviivaseti tätä tulkita. "Miksi ei siis kaikki halukkaat voisi aloittaa sm-kisasta? Eikö olisi kivempi nähdä enempi koiria kilpailussa, vaikka eivät taidot vielä olekaan hioutuneet valmiiksi?" tämä lauseesi aliarvioi SM koetta. Minusta tuo lause kertoo asenteesi koetoimintaan, valitettavasti Mutta nyt hyvää yötä
|
|
|
Post by carita on Mar 29, 2007 22:50:29 GMT 2
Korjaus, olen tainnut kirjoittaa epäselvästi tuon lauseen.
En tarkoittanut edelleenkään aliarvioida kisoja - tarkoitin että kaikki koirat joilla on edellytyksiä sm-kisoihin saisivat aloittaa siitä - en siis ole työntämässä sinne mitään ei-treenattua koiraa. Anteeksipyyntöni jos sait väärän kuvan tästä. Viime vuonnahan sinne pääsi pelkällä vesityöllä.
Vaikka luen tätä saittia ahkerasti, en ole seurannut tuota aiempaa keskustelua, harmittaa nyt - taidanpa mennä lukemaan.
|
|
|
Post by kerttu on Mar 30, 2007 6:36:28 GMT 2
Huomenta - katotaanpa onko tämä päivä eilistä viisaampi:) Edelleenhän sinä polet SM kisan arvostusta ajattelemalla sen " kokeiden harjoittelupaikaksi" kirjoittamalla " tarkoitin että kaikki koirat, joilla on edellytyksiä sm-kisoihin saisivat aloittaa siitä " Ok, niin mun puoleta saavatkin, mutta vain jos mahtuvat siihen 7 parhaan joukkoon. Kuten aiemmin kirjoitin unelmanani tässä koirahommassa on se että Spinone SM kisa pidetään rajattuna VOI luokan koiriin. Siinä on tavoitetta meille kaikille. Eli riman noususta voimme ilolla seurata koiriemme käyttöominaisuuksien nousua. Se jos mikä on JTO:n mukaista. Metsästyskoiriahan nämä ovat ja siihen tarkoitukseen hankittuja. SM kisat on vasta 14.10 .07 ja koekausi alkaa parraissa paikossa jo kohta kaks kuukautta sitä ennen, mikä tekee niin vaikeaksi mennä niihin ensin tutustumaan toimintaan? Suosittelen sinullekin sitä joten käyppä kattoon ja mietippä sitten onko nuissa ehdotuksissasi perusteita. Niin sosiaalipuolen ihmisiä koulutukseltamme kuin molemmat olemmekin, meidän täytyy ymmärtää ettemme koirahommissa noudata SJL:n Nuori Suomi projektia jossa " kaikki pelaa" Ei sinun tarvi täällä anteeksi pyydellä, nämä kirjoittelut voi kuka vaan vireestään riippuen käsittää miten päin vaan. Mutta kuten sanoin, se yhteinen pöytä on katettuna Seinäjoella 14.4 - tulkaapa sinne, turhaan sitä täällä näppisköitä taotaan kun voidaan nokatustenkin keskustella ja tarvittaessa saamme paikalle asiantuntijajäseneksi jonkun ylituomarin. Valaisisiko se asiaa jos pyytäisn esim Raimo Polven käymään palaverissamme? Olisko hänelle kysymyksiä?
|
|
|
Post by kerttu on Mar 30, 2007 6:46:20 GMT 2
edellisen viestini kirjoitettuani meni SSK.n sivulle jossa näyttävät muutkin saitin lukijat vierailevan siellä pisti silmääni konkari Seppo Koivulan ohje koetoimitsijaksi haluaville. Yl 10 vuoden koetoimitsijakokemuksellani olen samaa mieltä SK:n kanssa. Jospa tämänkin lukeminen auttaisi ymmärtämään asioita. KAER KOE Koetoimitsijan uraa kannattaa harkita, jos kykenee vastaamaan haasteisiin. Alla joitakin mietteitä, joihin nykyisin toimivilta koetoimitsijoilta voi hakea kannanottoa. 1. Kuuluu yhteisöön, jolla on hallinta oikeus kokeiden järjestämiseen soveltuviin alueisiin. 2. Yhteisö, esim. metsästysseura on oikeutettu ja halukas ko. toimintaan. 3. Kokeen järjestäjän velvollisuus on tarjota osallistujille tasapuolinen mahdollisuus onnistua koesuorituksessa. Vastuu tästä lankeaa usein koetoimitsijan harteille. 4. Toimintaan liittyvien erilaisten sääntöjen ja määräysten tunteminen. 5. Riittävä käytännön kokemus eri koemuodoista ja osasuorituksista. 6. Koealueen hyvä maaston ja riistakannan tuntemus. 7. Pystyy kokoamaan, kokeessa erilaisiin tehtäviin tarvittavat, osaavat henkilöt avustajiksi. 8. Täyttää rotujärjestön asettamat vaatimukset. 9. Täyttää Kennelliiton asettamat vaatimukset. 10. On valmis sitoutumaan pitkäaikaiseen työrupeamaan, josta harvoin saa erityistä kiitosta.
|
|
nepsu
Junior Member
Posts: 59
|
Post by nepsu on Mar 30, 2007 7:27:02 GMT 2
Huomenta Kerttu! Onko täällä kukaan epäillyt/arvostellut kokeen järjestelyitä, kun tunsit tarvetta laittaa koetoimitsijan "säännöt" tänne?
Luin tuossa aikaisempien vuosien ilmoituksiasi SM-kisoista ja esim. 2004 kirjoitit näin: Tämä on "turvallinen" oman porukan paikka saada tuomarin kirjattu arvostelu, vaikkei se kenties ihan tulospisteille asti riittäisikään... Ymmärrän, että taso ja sitä myöten vaatimukset ovat nousseet ja kunnioitan niitä. Minua vain ihmetyttää, kuinka päädyit siihen ajatukseen, että koetta ei arvosteta, jos sinne tulee koira, joka ei ole aikaisemmin ollut virallisissa kokeissa, kun se kumminkin oli viime vuonna mahdollista. Vesityön vaatiminen pohjalle on ihan ok, eikö muuten sekin pitäisi vuosittain suorittaa, vai riittääkö esim. edellisvuoden tulos? Nähdään siis Seinäjoella ja keskustellaan lisää (ei vinguta) aiheesta!
|
|
|
Post by kerttu on Mar 30, 2007 8:56:41 GMT 2
En epäillyt kokeiden järjestelyissä olevan mitään ongelmaa, tiedän vuosien mittaan saamallani palautteella että ne on hyvät. Ajattelin vain valistaa asiaa vähemmän tuntevia, kun näkyy olevan nuo KAER perussäännötkin hakusalla. Vesityö luonnollisesti suoritetaan joka vuosi, näin on ollut aina. Asiasta on keskusteltu ja mielestäni ”passi ” joka olisi voimassa ko luokan ajan esim 2 – 3 v olisi ok, mutta se ei ole nyt vielä voimassa. Turhaan niitä koiria seurustelumielessä koko harrastajaväki samalla montulle ryykää uittamaan samalle iltaa näyttääkseen että kyllä tämä edelleenkin ui ja noutaa. Lukekaapa ennen Seinäjoen kokousta vielä kerran SSK-n sivulta KAER säännöt www.saksanseisojakerho.fi/html/saantoluettelo.htm niin on parempaa pohjaa mistä keskustelemme. Menneet vuodet on menneitä ja taso on onneksi kohonnut. Tiedättekö mitään muuta Sm kisaa jonne kaikki halukkaat ilman karsintarajaa voivat osallistua? Tämä Sm kisahan voidaan porukan niin halutessa alistaa haettavaksi SSK.lta, se kuitenkin tulee sittenkin järjestää kirjattujen ennalta sovittujen sääntöjen mukaisesti. Tästä näyttää olevan turhaa keskustella täällä palstalla, jatketaan Seinäjoella niin voimme perustella sanomaamme niin ei jää niin paljoa tilaa väärinkäsityksille. Toivon sinne runsasta osanottoa, ja vanha totuus on että poissa olevat tyytyvät läsnä olevien päätöksiin
|
|
|
Post by LMi on Mar 30, 2007 20:12:35 GMT 2
"Koe tulokset/kertomukset NUO ja AVO luokissa ovat jalostuksen kannalta kaikista tärkeimpiä. VOI-luokassa kilpaillaan lähinnä maineesta, kunniasta ja koulutustaidoista"
Jotakuinkin tämmöstä tekstiä tuli kokeneiden kanakoiramiesten suusta eräällä luennolla jokunen vko sitten. Meillä on SM-tason kaer-koe joka on hieno juttu. Minusta ei ole väliä onko se jonkun ensimmäinen koe vai ei, mutta arvostuksen kannalta se v-koe vaatimus on paikallaan ainakin AVO-luokassa. Nimittäin kun koepöytäkirjaan tulee merkintä että v-koe on suoritettu, että koera käyttää tuulta ja hakee lintua, että seisoo kiinteesti, että etenee vapautuneesti..... Silloin on mustaavalkosella että sulla on kanakoera jolla on kaikki metsästysominaisuudet kunnossa ja se on hyvä..
Jos nyt sitten on olemassa spinoneita jolle vesityöt on poikkeuksellisen vaikeita niin tulee mieleen että onkohan jalostukseen käytetty koeria joiden ominaisuuksia ei ole testattu ??
|
|
|
Post by kerttu on Mar 31, 2007 9:59:07 GMT 2
Kiitos Leo kirjoituksestasi, sinä näyt ymmärtävän mitä ominaisuuksia koiralla tulee olla että se on mettäkoira SM kokeesta vielä sen verran - se voi olla se eka koe, jos vesityöllään mahtuu 7 parhaan joukkoon. VOI luokasta olen osittain olen samaa mieltä kuin tapaamasi kokeneet kanakoiramiehet. Vähän kuitenkin lieventäsin lausumaa, koska kaikista koirista ei ole ole kenenkään ohjauksessa VOI luokkaan. Siellä tapaa vain kanakoirien parhaimmistoa. AVO 1 on kova sana rodussa kuin rodussa. Niitä ei jaeta helposti- se selviää SSK.n tietokannastakin AVO -1.n saanut koira on todella hyvä metsästyskoira. Nämä Riistakoiran voittopallit on sitten sen parahimmiston keskinäistä kisaa. Todellista eliittiä. Vesityö ongelmista kannassamme olen kanssasi samaa mieltä. Eikä linnun maalta noutoakaan sovi unohtaa, kanalinnustuksessa se on jopa tarpeellisempi ominaisuus kuin vedestä nouto. Onko se ongelma koirissa vai ohjaajissa? Leon ajatus että testaamattomia koiria on niin paljon käytetty jalostukseen voi olla yksi syy. Suomessa on kymmen viime vuoden aikana syntynyt 22 pentuetta ja vain 5 yhdistelmässä on edes toinen vanhemmista rodunomaisesti testattu, myös vesityö tehtynä. Ainakin täällä korkeudella kaikki joille vesityötä on haluttu opettaa ovat sen kans oppineet. Joskushan se tosin saattaa mennä nollille jo pelkästä innosta ( tottelevaisuus) eli jos koira lähtee paukusta:) Näissä pentueissa on ollut pentuja 155 kpl ja ulkomuistista laskin 12 ko yhdistelmien jälkeläisen ( 7,7%) suorittaneen AVO luokan vesityön, ja 23 NUO luokan vesityön ( 15%). Molempien luokkien vesityön on suorittanut 10 ( 6,5%) Suomessa syntynyttä spinonea. VOI luokan vesityön ja jäljen on suorittanut 1 spinone ( 0.6%) . Kahta lukuunottamatta nämä Suomessa syntyneet vesityön suorittaneet ovat näistä ominaisuutensa esittäneistä vanhemmista. Tuontikoirista 1 on suorittanut sekä NUO + AVO vesityön, 2x NUO ja 1x AVO Näissä luvuissa voi olla pientä heittoa, mutta kyllä ne suuntaa antaa. Joten edelleen olisi jalostukseen käytettävien koirien ominaisuuksien testaaminen hyvin tärkeää. Tavoitteeksemmehan on JTO ssa kirjattu "Käyttöominaisuudet: Pyritään säilyttämään käyttöominaisuudet testaamalla jalostukseen käytettävät koirat KAER-kokeessa ja valitsemalla yhdistelmiä, joissa koirien käyttöominaisuudet täydentävät toisiaan. Kahta saman puutteen omaavaa koiraa ei tule yhdistää. Myös muiden kuin jalostuskoirien koekäyntien määrää pyritään nostamaan." Testaamattomia koiria yhdistellessä voidaan tietämättään tehdä todellisia munauksia, kun virheet kenties kertautuvat.
|
|
pera
New Member
Posts: 2
|
Post by pera on Apr 6, 2007 21:03:17 GMT 2
Harvoin käyn tällä palstalla "smurffailemassa", mutta nyt kuitenkin. Viimeksi kun seikkailin, niin juttujen taso oli navan alla. Naiset kiistelivät siitä,että kenen mussukka on eniten kantanut tuoksuisia "pikkareita". Nyt on keskustelun taso noussut. Puhutaan minun koirastani Perasta. Arvosteluja esittävät henkilöt, jotka eivät ole todennäköisesti minua eikä koiraani koskaan edes tavanneet. Tämä ei ole korrektia. Pitää olla mahdollisuus aina esittää oma mielipiteensä asiasta heti, eikä näin jälkikäteen. Koirani Pera tosiaan osallistui viime syksynä Sm-kokeeseen kuten sanottu. Asian tiimoilta haluan antaa jotain taustatietoja. Olen koirieni kanssa startannut yli 300 kertaa erilaisissa kokeissa. Onni on ollut osallistua myös Sm-tason kokeisiin, jopa usempi kerta. Koskaan ei koirani ole vienyt paikkaa toiselta koiralta ansioitta. Eikä myös nyt ole niin käynyt. Olen asian selvittänyt. Peralla oli takana Junkkari ja hyväksytty vesityö.(toisella moititulla Riannalla jopa tulos Junkkarista, ja Junkkarista saa virallisen NUO luokan KAER tuloksen) eli koirat täyttivät kaikki viimevuoden kriteerit. Pyysin Kerttu Ylilauria ohjaamaan Peraa. Hänellä kun on tietotaitoa ja kokemusta näistä asiosta vaikka meille muille jakaa. Itse olin samaanaikaan toisissa Sm-kokeissa starttaamassa. En oikein ymmärrä miksi tässä on otettu syntipukiksi nyt Pera tai järjestäjät. Kaikessa on toimittu voimassaolevien ohjeitten mukaan. No kaikella ystävyydellä. Ensi syksynä meidän kaikkien koirat ovat vähintään siinä kunnossa, että pääsemme sinne karsintalistalle. Sm-koe on aina arvostettu ja ainutlaatuinen mukava tapahtuma johon kannattaa pyrkiä. Ja ennenkaikkea, se palvelee meitä metsästyskoiraharrastajia myös jalostuksellisesti. terveisin Peran isäntä Pete
|
|
|
Post by carita on Apr 7, 2007 20:32:54 GMT 2
Aloitan nyt taas kerran pyytämällä anteeksi Peralta ja Riannalta sekä omistajilta. En ole ottanut teitä riepoteltavaksi tänne, vaan ainoastaan kyselin miksi koirat saivat startata kokeissa vaikka niillä ei ollut muuta kun junkkari takana (siis tietokannasta katsottuna). Säännöt oli muutettu edelliseltä vuodelta ja ihmettelin kun juuri nämä säännöt elävät. Kerttu on nyt selittänyt tämän osion minulle ja uskon että niitä sääntöjä käydään läpi Seinäjoella. Ehkä minä juntti sitten kanssa ymmärrän niitä vähän paremmin. Uskon vakaasti että teidän koiranne on hyvä koira, tiedän myös Sallan koiran olevan hyvä. Lähtökohta oli silti aikaisempien vuosien startit ja tämän vuotinen startti ja siinä ilmenneitä muutoksia. Mitään syntipukkeja tässä ei etsitä vaan yritin vaan saada vastauksen kysymykseen että miksi sm-tasoon vaaditaan jossain nuo/avo sitä ja nuo/avo tätä ja sitten taas toisaalta startataan ilman nuo/avo sitä tai tätä.... ymmärrätkö mitä yritän tässä selilttää? Toivottavasti, koska en missään vaiheessa ole koiria moittinut vaan ainoastaan ihmetellyt tätä sääntöjen aaltoilua.
Siis, vilpittömästi anteeksipyyntöni, toivottavasti tämä selitti jotenkin asian. Carita
|
|
|
Post by Salla F on Apr 8, 2007 10:14:49 GMT 2
Eipä mitään anteeksipyydeltävää, pitäähän sitä kysyä, jos mietityttää. Minusta on ilahduttavaa, että taso on noussut niin, että voidaan alkaa karsintaa suorittamaan. Ranjan hyvyys jää vielä nähtäväksi, ihan se on kivan tuntoinen. Ranjallekaan ei tosiaan tule tänä vuonna SM:iin osallistuminen kuin manulle illallinen. Jos terveyttä riittää, vesityön saamme oletettavasti suoritettua (koputan puuta!), kun se on vain harjoituskysymys, mutta avoimen luokan koetulosta ei varmaan SM:iin mennessä ole. SM:t on kuiten mukava tapahtuma osallistua vaikka vain katsojana, ja jos Ranja jää kisoista rannalle sen vuoksi, että jonossa on parempia koiria, siitä ei varmaan kukaan ole iloisempi kuin minä - sekä harrastajana että jalostusneuvojana - sillä se kertoo, että spinonen käyttöpuoli ei ole enää muutaman koiran varassa. Salla
|
|
nepsu
Junior Member
Posts: 59
|
Post by nepsu on Apr 8, 2007 12:33:34 GMT 2
Kyllähän me Pete ollaan tavattu Lumijoella viime vapun tienoilla, koulutukseen oli tarkoitus osallistua, mutta Nevin jouksun takia kuuntelimma vain luennon. Kävit vielä autossa katsomassa Rillaa ja Neviä, minä pitelin Peraa sen aikaa. Hurmaava koiruus kertakaikkiaan! Seinäjoella toivottavasti saadaan asiat puhumalla selvitettyä ja mielestäni tämän palstan kirjoituksissa ei ole arvosteltu Peraa, eikä muitakaan koiria, saati sitten niiden omistajia, ihmetelty lähinnä sääntöjen vuosittaista muutumista. Tason noustessa koirilla on tietenkin rima kokeisiin noussut. Hyvä näin, siispä ensi viikonloppuun!
|
|
|
Post by kerttu on Apr 8, 2007 13:42:34 GMT 2
" Tason noustessa koirilla on tietenkin rima kokeisiin noussut. " -Koska tämä on selvää, niin sittenhän ei pitäisi olla mitään ongelmaa siitä että on karsintaa?? Liisu - eikö se ollut Carita kun kirjotteli Peten koirasta, ja hehän eivät ole tietääkseni tavanneet Koirahan on ihana, mutta oottakaa kun näätte isännän
|
|
nepsu
Junior Member
Posts: 59
|
Post by nepsu on Apr 8, 2007 20:05:39 GMT 2
Pete kirjoitti henkilöistä, jotka esittivät arvosteluja, ja koska tätä keskustelua on käyty Kertun, Caritan ja minun kesken (tosin Leolta tullut yksi kommentti), vielä kun tiedämme, että Kerttu ja Pete kyllä tuntevat toisensa, niin siitä vedin terävän johtopäätöksen ja vastasin edellisellä viestillä. Mielestäni ei aiemmissa viesteissä ole ollut mitään negatiivistä arvostelua koirista, joten ihmetyttää Peten ärhäkkä kirjoitus...
|
|
|
Post by bertoldo on Apr 15, 2007 4:43:15 GMT 2
Jaha Nepsu.Minäkun olen niin vihree tässä harrastaja joukossa niin en nimimerkin takaa oikein tunnista.Tapaamisemme oli mielestäni ihan miellyttävä.Jos taas mennään vielä kerran tuohon alkuperäseen aiheeseen josta reagoin.Miksi esim Pera on osallistunut sm kokeeseen kun sillä ei ole kuin vesityö suoritettuna.Se on suora maininta ettei koirani olisi saanut osallistua kokeeseen.Vaika täytti kriteerit mielestäni.Sanoisin vähän samalla lailla kuin Salla,ettei koira vielä hyvä ole kun on vain nuo3.Töitä yritetään tehhä kovasti,että ensisyksyna sais jotain parempaa aikaseksi.Muuten tämän asian käsittely saa loppua.
|
|