|
Post by kerttu on Jan 29, 2006 11:47:39 GMT 2
Nyt kun tuo peräpää tuli aika lailla käsiteltyä, mitä sanotte tästä tekstistä, minkä löysin SSK.n lehti 1/2001 Siinä Tammelinin Raija kertoo mitä näki Milanossa v 2000. Spinonen päästä hän kertoo näin. ” kiinnitin huomion päihin. Ensinnäkin minua kiinnosti kallon harjanne, joka mainitaan rotumääritelmässä. Useimmilla spinoneilla en sitä havainnut ja niinpä otin senkin asian esille Marisan ( Brivio –Cellini) kanssa käymissäni keskusteluissa. Selvityksenä sain, että se on toivottava, mutta harjanteen puutteesta koiran palkintosijaa ei pudoteta. Toiseksi minua kiinnosti pään mittasuhteet, meillähän esiintyy turhan lyhytkuonoisia koiria kehissä. Näitä en montakaan havainnut. Samoin pään ylälinjat vastasivat rotumääritelmää. Silmäluomet olivat tiiviitä, alaluomen vekkejä ei esiintynyt." p,s Vielä selvennyksenä että tässä puhutaan minun mielestäni nimenomaan harjanteesta ei siitä patista takaraivolla. Minä olen erimieltä kuin Maija S, patti voi olla mutta se harjanne puuttellinen siitä huolimatta
|
|