|
Post by Salla Fi on Feb 9, 2006 12:39:29 GMT 2
Hei, Omalta osaltani voin vastata vain koskien niitä kahta keinosiemennystä, joissa olen ollut mukana muuten kuin vain paperitöissä. Omassa tapauksessani selvitin virallisten tulosten, sukutaulun yms. syynin lisäksi uroksen ja sen jälkeläisten sekä sukulaisten luonnetta, terveyttä ja käyttöominaisuuksia koirien omistajilta. Lisäksi olen itse nähnyt uroksen ja useampia sen jälkeläisiä. Kertun tapauksessa selvitimme yhdessä luonnetta, terveyttä ja käyttöominaisuuksia kyselemällä uroksen omistajalta, sen jälkeläisten omistajilta, muilta urosta käyttäneiltä kasvattajilta sekä erittäin asiantuntevalta ja tämän hetkisen tiedon mukaan myös rehelliseltä, realistiselta ja käyttöpuolta ymmärtävältä yhteyshenkilöltäni, jolla ei ole uroksen suhteen "oma lehmä ojassa". Molemmissa tapauksissa uroksista oli terveysvakuutus ja nartut jalostusrekisterissä. Teimme pohjatyön todella perusteellisesti juuri siksi, että valtaosa luonne-, terveys- ja ominaisuustiedoista perustuu siihen, mitä muut kertovat. Veikkaisin, että ainakin näissä kahdessa tapauksessa tietoa oli enemmän kuin usein "luomuna" testamattomalla koiralla astutettaessa. Ja kuten Carita sanoi, arpapeliähän yhdistelmien valinta on silti. Keinosiemennyksessä arvotaan tietysti usein hieman eri palikoilla kuin jos uros olisi naapurissa, mutta ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin. Tietoa on kyllä kohtuudella saatavilla, kunhan sitä jaksaa tarpeeksi kaivaa ja suhteuttaa sen, kuka mitäkin sanoo. Kun eri näkökulmia on paljon, niistä voi vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä. Salla
|
|
|
Post by kerttu on Feb 9, 2006 13:03:45 GMT 2
Kun metsästyskoira on hyvä, yleensä sen luonnekin on hyvä. Siksi on hyvä lupa uskoa että se luonne jalostuu siinä samalla. Tervepäinenhän koiran toki tulee olla saadakseen tuloksellista toimintaa aikaiseksi. Salla tuossa tyhjentävästi vastasikin miten sitä tietoa saa ulkomailtakin, kun sitä oikeasti halutaan. Narttuhan se on se joka enemmän luonnettaan pennuille antaa ja mallioppimista. Olen kyllä kuullut sellaisellakin nartulla Suomessa olleen pennut, jotka vielä pentujen luovutusiässä mörräsi pennun hakijoille.. Harvapa se täällä Suomessakaan henk.koht tuntee jalostukseen käyttämäänsä urosta. Monesti se on sitä kuulopuhetta ja uroksen omistajan kertomaa.
Parastahan on kun pääsee näkemään uroksenkin metsästystilanteessa ja kotioloissa.
Omalla kohdalla on sinänsä ollut onnellista että Sallin eka kumppani Otto oli sisareni koira,jota voi verrata omaan koiraan. Seuraava Ryttarstigens Pim taas täysin kuulopuheen varassa, kerran olin näyttelyssä nähnyt, kolmas oli Maijan Väinö joka oli ollut meillä kylässäkin, ja Maijan tunnen luotettavana koiransa ominaisuuksien kertojana.
Viivillä ensin tuttua tutumpi omakasvatti Paavo ja sitten Carlo jota olen seurannut maastossa ja täällä meillä kotona kuten myös sen omassa kodissa.
Tuo mitä Carita kirjoittaa että kukaan ei " huonoa narttua lähde astuttamaan" tuohan se olis toivottavaa, mutta omakohtaisesti olen nähnyt niin luumun koiran joka kaiken lisäksi oli huonoin näkemäni kanakoira maastossa ja niin vaan näin ilmoituksen sen pentuesuunnitelmista ja maininta " metsästäviä koteja etsitään..." joskus se vaan joku muu, kuin rehellinen pyrkimys parempaan painaa vaakakupissa enemmän. Mutta arpapeliä kaikesta huolimatta tämä kokonaisuudessaan on, kuten muutkin ovat todenneet, meidän tehtävämme on vaan ettiä ne mahollisimman parhaat palat tähän palapeliin ja loppu on "korkeemman käres" Henkilökohtaisesti näen nartulle ystävällisempänä vaihtoehtona keinosiemennyksen kuin kenties toiselle puolelle maapalloa roijaamisen. Siinä on monta sellaista asiaa jota en koiralleni toivo, hinnallisesti nämä menee melko lailla samoihin kustannuksissa.
|
|
|
Post by Nina P. on Feb 9, 2006 13:15:23 GMT 2
Vähän vielä tarkennan tuota omaa kommenttiani - ja kuten moni jo sanoikin, tuskin koiran kanssa kokeissa/metsälläkään pääsee kovin pitkälle, jos luonteessa on jotakin pahasti vialla.
Minusta ensimmäinen kriteeri kuitenkin on, että suunnitellut vanhemmat ovat terveitä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin - sitten näiden terveiden koirien kesken suoritetaan sitä valintaa, jolloin päädytään yksilöihin, joilla on mahdollisimman hyvät käyttöominaisudet.
Jos jalostettaisiin pelkästään metsästyskoiria, mentäisiin ajan myötä todella metsään. Näinhän joidenkin tuotantoeläinten kohdalla on kiinnitetty huomiota vain siihen, että tuotto on mahdollisimman suurta ja sitten eläimillä alkaakin ilmetä monenlaisia käytösongelmia.
|
|
|
Post by Nina P. on Feb 9, 2006 13:18:07 GMT 2
Niin, ja se on kyllä ihan totta, että jos valittavana on keinosiemennys tai nartun kuskaaminen toiselle puolelle maapalloa, on kaikin puolin järkevämpää valita keinosiemennys. Varsinkin lentomatkat kun voivat osoittautua kohtalokkaiksi - enkä nyt puhu mistään koneen maahansyöksyistä, vaan ihan aikuisten koirien oloista koneella matkustettaessa.
|
|
|
Post by maija s on Feb 9, 2006 13:58:23 GMT 2
Onneksi tuli kahvipaussi, jotta kerkiää kommentoida:
- miksi vain tervepäinen (puhutaan nyt vaikka kiltteydestä) voisi saada tuloksia koepuolelta? Koiraansa oikein tukeva ohjaaja pystyy kyllä pitelemään koiransa aisoissa - ts. piilottelemaan tätä puolta. En voi uskoa, että mettäpuoli eroaisi niin kovin paljoa muista koemuodoista tässä asiassa. Ainakin tunsin yhden kusipäisen suomenajokoiran, joka oli käyttövalio ja piirinmestari.
- miksi keinosiemennys olisi jalostuksellisesti sen riskialtiimpaa kuin muutkaan? Pakkohan on johonkin luottaa - omiin silmniinsä, puheisiin, luettuun tekstiin... Se on kokonaan eri juttu, jos rodussa (kuten bullterriereissä) on ongelmia itse astumisen kanssa, siksi keinosiemennetään vain äärimmäisessä hädässä. Mutta spinoneissa en ole tästä kuullut - aina voi toki olla yksittäisiä tapauksia, mutta bulleissa on todistettavasti kyse kokonaisista sukulinjoista.
- Olisikin hienoa, jos ainoastaan HYVILLÄ nartuilla (joka suhteessa) tekisi pennut. Itse en ainakaan voi sanoa tätä noudattaneeni.
- lisäys edelliseen viestiini: enhän tiedä Väinönkään taustoista sen kummemmin. Ties mitä kusiluikkuja siellä oli - jotka löivät läpi Alman tokassa pentueessa. Tosin W. Jumpin Jack Flashia tuskin olisi käytetty miljoonasti, jos sieltä olisi tullut jotain, mutta entäpä sieltä toiselta puolelta? Who knows.
- Kun ollaan riittävän rehellisiä kasvatuksessa, eikä vain koko ajan hymistellä omia pentueita, niin ollaan paremmalla tiellä. Se on tietenkin kokonaan toinen juttu, JOS on tosiaan sitä mieltä, että KAIKKI omat kasvatit ovat luksusta. Ei mulle ainakaan sellaista mäihää ole käynyt toden totta, vaikka pentueita on takana aika paljon.
|
|
|
Post by kerttu on Feb 9, 2006 14:20:49 GMT 2
Niin puhutaanko kiltteydestä vai terveestä hermorakenteesta? Mikään ei ainakaan mua ota enempää päähän kuin esim kokeissa koko ajan piippaava koira, siinä on yks esimerkki jota ei pitäs käyttää jalostukseen, toinen on taas ylivilkas, ohjaaja räpäyttää silmiään niin sekin pahimmassa tapauksessa aiheuttaa riehuntaa. Sellanen on huono kouluttaa, monesti keskittymiskyky on tuntematon käsite. Toisille aggressiiviset koira ei jää huomaatta KAER.ssa, ne tulee väistämättä esille viimeitään parihaussa. Samaa mieltä olen kuin Maija -miksi spermaa luovuttavan koiran omistaja ei olisi yhtä uskottava kuin nokatusten koiraansa kehuva? Tuo astumattomuus / tai ettei anna astua on taas toinen juttu, sitä ei pidä levittää. Me monikaan taideta tietää hirveesti omien koiriemme taustoja. Joku ei tiiä kuin oman koiransa, joku tuntee oman koiransa, sen äidin, mummon ja isomummon - isäpapat ovatkin sitten huonommalla tuntemuksella Kukaan meistä ei voine myöskään saattaneensa maailmaan pelkkää priimaa, joku pentue hyvä omalla tavallaan ja toinen toisella, mutta 100% onnistuminen taitaa olla utopiaa…….
|
|
|
Post by Nina P. on Feb 9, 2006 14:21:59 GMT 2
Uskoisin, että käyttö- ja varsinkin koetilanteessa karsiutuisivat nämä vakavimmin "häiriintyneet" tapaukset (siis jos koiralla on pahasti luonteessa vikaa).
Aggressiivisuus esim. lapsia kohtaan ei kuitenkaan tule esille tai vaikkapa se, että koira yrittää kotioloissa koko ajan haastaa ihmisiä ja pyrkiä johtajan paikalle. Mitä koetuloksiin tulee, niin jollekin ne ehkä tulevat helpolla ja jonkun toisen kanssa taas on konkenut ihminen tahkonnut pitkän aikaa, ennen kuin mistään tulee yhtään mitään.
|
|
|
Post by kerttu on Feb 9, 2006 17:51:13 GMT 2
Jotenkin vaikea aatella että joku seisoja olisi vihainen lapsille ja olisi sitten kuin maitovelli toiselle koiralle kateelliseksi tekevässä riistatilanteessa. Kyllä ne taitaa ne pahat tapansa ilmasta siellä maastossakin. Jos koiran saa uskomaan metsästystilanteessa, sillä tuskin on kanttia kotona alkaa päällikköä haastamaan, eli tuon teorian minä vesittäisin. Koekäyntejä v 2005 oli 12 spinonella yhteensä 24 kpl (1X NUO3, 2xAVO3, 3xAVO2; 1xVOI3 ) palkitsemisprosentti kuluneena vuonna oli 29,17 % - onnistumisprosenttia laski runsas NUO luokkaan osallistujamäärä. Edellisenä vuonna palkitsemisprosentti oli 44,5 ja KAER-koekäyntejä rodulla oli 7 koiralla yhteensä 9 kpl. Valtaosalla spinoneista, jotka ovat riistalle syttyneet ja riistatilanteeseen asti pääsevät, suoritus kompastuu peräänmenoon. Tänä vuonna hyvin moni NUO luokassa (9 starttia 1x NUO 3, 7x NUO 0, 1x NUO - ) ei ollut edes syttynyt riistalle, tosin se on hyvin tavallista rodussamme tässä iässä.. Koko Suomen spinone historiassa ei ole palkittu muita NUO luokassa kuin Venla 2x, Materon Emma 1x ja tänä vuonna Mikkolan Leon Aku ja kaikki nämäkin ovat saaneet vain NUO 3.n. Jotkut ohjaajat saavat tulokset ennemmin kuin toiset ja jotkut eivät koskaan edes ala moista yrittämään. Turhia koekäyntejä on tullut tehtyä itsekkin, kun on laittanut oman koiran joukon jatkoksi kun se oma aika kuitenkin siellä on mennyt., vaikka ne eivät olisi olleet vielä koekuntoisia. Olenpahan kuitenkin toiminut mannekiinina esittäen riistaintoisia koiria, vaikkakin puutteita omaavina. Esim. tällä hetkellä tiedän että ilman kurinpalautusta ei Pirrankaan kans ole asiaa kokeisiin, paukkunouto on liki varma juttu. Toivottavasti tulevaan Junkkariin saadaan valmiimpia koiria kuin menneinä vuosina. Pyrkikää hankkimaan niille lintukosketuksia. Valitettava totuus on, että jos koira ei pätkääkään tajua miksi siellä pellolla ollaan, todennäköisimmin se ei sitä Lapualla ahaa elämyksenä tajua. Ja nyt ei saa alkaa urputtamaan, että haluan estää Junkkariin menoa, haluan vain sanoa sen, että totuus on että ilman ekakertaa pellolla olevia koiriakin se tapahtuma on kohta liian suuri, joten kunnioitetaan sitä todella mielenkiintoista, suurella vaivalla tehtyä tilaisuutta kouluttamalla koiramme siten että ne voi siellä asianmukaisesti esittää. Vain siten me saamme rodullemme sille kuuluvan arvon.
|
|
|
Post by maija s on Feb 9, 2006 22:54:29 GMT 2
Yksi asia on ainakin varmaa jalostuksessa.
JOS ollaan pelkästään tyytyväisiä nykytilanteeseen (omiin koiriin/kasvatteihin), on vaikea saada rotua eteenpäin.
Tämä pätee kaikkiin rotuihin, tuskin spinonekaan tekee poikkeusta.
|
|
|
Post by kerttu y on Feb 9, 2006 23:20:50 GMT 2
Vanha Maija puhuu asiaa jos joku kasvattaja ajatteleekaan ( vaikka en usko että näin on) että kaikki on OK, niin silloin pettää ittiään. Aina on parantamisen varaa ja sen lisäksi " nälkä kasvaa syödessä" eli oppii ymmärtämään mihin tulee pyrkiä ja rimaa tulee aina vaan nostaa korkeammalle. Aina on parantamisen varaa jollain osa-alueella. Sitten jos itsestä tuntuu että kaikki mitä voi tehdä on tehty, kannattaa lopettaa homma siihen ja aloittaa vaikka pitsin nypläys.
|
|
|
Post by Nina P. on Feb 10, 2006 13:02:31 GMT 2
Nuo esimerkit, mitä aiemmin laitoin, ovat sellaisia mitä olen joskus SSKn keskustelupalstalta lukenut. Koira toimii metsällä hyvin, mutta kotioloissa on ogelmia. Minusta tällaisiinkin luonneasioihin pitäisi kiinnittää huomiota, vaikka kyse onkin metsästyskoirarodusta.
Aika yleinen kysymys ensimmäistä metsästyskaveria hankkivilla ihmisillä kun on, miten koiran kanssa pärjää metsästyskauden ulkopuolella. Tämä tuli esille myös toisaalla mainitussa PP:n keskustelussa. Myös metsästyskoira on - tai ainakin sen pitäisi olla - yksi "lauman jäsenistä". Mm. saksanseisojissa olen nähnyt varsin ylivilkkaita tapauksia, vaikea tietysti tietää, johtuuko tämä luonteesta vai tekemisen puutteesta.
Arkuus on toinen ikävä juttu, sitä löytyy spinoneiltakin. Olen itse nähyt erään koiran kokeessa, joka kyllä toimi vuorollaan hyvin, mutta taustajoukoissa ollessaan oli varsin aran oloinen (tämä koira siis ei ollut spinone).
En väheksy kokeiden merkitystä myös koiran luonteen mittarina, mutta en myöskään ymmärrä, miksi tätä luonteen merkitystä yhtenä ihan omana ja erillisenä jalostuskriteerinään jotenkin vähätellään. Minusta terveys, luonne ja käyttöminaisuudet muodostavat kolmion, jossa kaikki osa-alueet ovat tärkeitä, enkä luopuisi mistään toisen kustannuksella.
|
|
|
Post by kerttu on Feb 10, 2006 13:43:36 GMT 2
En tiiä mistä Nina P. on saanut käsityksen että luonnetta vähäteltäisiin ? Eihän kukaan tee mitään koiralla joka on helkkarin hyvä maastossa, mutta toivoton kotioloissa. Tai tietenkin joku ” joka tipi kenttään” ajatuksella varustettu voi sanoa, että ei se häkissä ketään haittaa. Mutta joka haluaa normaaliin käyttöön esim. seisojan, ja ajatuksella niitä jalostaa huomioi aivan varmasti tuon mainitsemasi pyhän kolminaisuuden jonka myös minä allekirjoitan. Toimintaa metsästysajan ulkopuolella tarvii jokainen koira. Mekin tultiin just äsken lumikenkäkävelyltä, aivan ihana auringonpaiste. Pilli ja kuivattuja hirvenmaksapaloja isopussi mukaan, niin hyvin pysyi lauma kasassa. Tosin täällä on vähän karkea keli, välissä on kova hanki jonka päällä 15cm puuterilunta. Bassetit ja Tyyne russeli juoksivat ” pinnalla” mutta Viivi ja Pirra upposivat kannen läpi. Nuo ongelmat mitä Nina olet lukenut SSK.n sivulta ovat varmaan totta, mutta siellä on kyllä sellaisiakin kasvattajia seassa jota siellä myös kritisoidaan. Eli kaikki eivät noudata annettuja ohjeita. Luonne ja etenkin huono luonnehan se niissäkin keskusteluissa on monesti se päällimmäinen. Meidän tulee kuitenkin huomioida tuo luonne vakavana asiana spinonellakin, liian pehmeä ei ole hyvä paremmin kuin liian kovapäisetkään. Arkuus on todella ikävää, siitä kun tahtoo seurata muita ongelmia. Kun osaisimme tulkita sanatarkasti ” Luonnostaan sosiaalinen, säyseä ja kärsivällinen.” nämä voivatkin olla äärimmäisen vaikeita asioita opettaa, mikäli ne eivät ole luontaisia.
|
|
|
Post by Nina P. on Feb 10, 2006 14:07:37 GMT 2
Niitä kommentteja näkee/kuulee aina välillä, että metsästys (ominaisuudet ja niiden jalostaminen) riittää, kun metsästyskoirasta on kysymys. Onneksi/toivottavasti ei kasvattajien suusta Sitten vielä ihan asian vierestä TÄRKEÄ VAROITUS KAIKILLE: Nyt näyttäisi olevan joku virus liikkeellä, joka pistää koko koneen sekaisin. On iskenyt useamman spinoneharrastajan koneelle, voisikohan välittyä tätä kautta? Olkaahan tarkkoina, itsellä on onneksi hyvät virussuojat koneella.
|
|
|
Post by kerttu on Feb 10, 2006 14:54:33 GMT 2
Luulenpa että yleensä kun noin sanotaan, tarkoitetaan hyvällä metsästyskoiralla nimenomaan tuota kolmen ominaisuuden pakettia. Toisin sanoen siinä samalla se hyvä luonnekin jalostuu, usko pois vaan Jos me korostetaan luonteessa pelkkää ”kivaa kotikoiran luonnetta” mennään mettään ja lujaa mutta väärässä merkityksessä. Vrt.mitä Pasi kirjoitti noutajista. Kunhan saamme metsästystä harrastavia ja sitä ymmärtäviä kasvattajia lisää, näen spinonen tulevaisuuden Suomessa nykypäivää valoisampana.
|
|
|
Post by Nina P. on Feb 10, 2006 15:15:08 GMT 2
Tuosta luonteesta sen verran, että hyvästä "kotikoiran" luonteesta tulee mieleen laiska ja lempeä lässykkä, joka väsyy lenkillä ennen omistajaa ja sitä saa vetää harratuksissa perässä Minusta hyvään luonteeseen kuuluu myös mm. reippaus, aktiivisuus, innostuvuus ja oppivaisuus. Se, että koiralla on toimintakykyä ja -halua, mutta että se osaa tarvittaessa myös rauhoittua ja sopeutua erilaisiin olosuhteisiin.
|
|