|
Post by kerttu on Jan 11, 2009 10:58:58 GMT 2
Carita on siinä oikeassa että näin oli ennen. Ensisijaisesti pennut myytiin metsästäjille, seuraava vaihtoehto oli hyvä harrastava koti, jos niitä spinonesta kiinnostuneita metsästäjiä ei siihen hätään ollut riittävästi. Saunan taa en tiedä spinoneita viedyn, eri keinoilla maailmalle dumppaamista kylläkin olen kuullut tapahtuneen. Tästä on päästy pois kovalla työllä, joten kenenkään ei etenkään rotujärjestöön kuuluvan kasvattajan tulisi suositella spinonea pelkästään seurakoiraksi, vaikka niitä itsellä olisikin. Mikä olisi syy jonka varjolla kannattaisi ottaa takapakkia menneisyyteen ? Kuten sanoin ihania seurakoiria on pilvinpimein. Spinone on myös ihana seurakoira, mutta se ominaisuushan tulee kaupantekijäisinä hyvällä metsästyskoiralla:) siis ensisijaisesti metsästyskoira joka vapaa- ajallaan hoitaa seurakoiran homman.Toisinpäin se ei yleensä onnistu Viimeiset vuodet on olleet ihanteellisia – kaikki pennut ovat menneet metsästäviin perheisiin. Tämä on rotujärjestön ja roturyhmän näkökanta jatkossakin. Tuo ettei spinoneita ole pennutettu ilman metsästäviä koteja on suoraan sanottuna jeesustelua, me kaikki tiedämme totuuden miten se on ollut. Spinoneitten määrän tulee kasvaa hallitusti oikeita tietä, vain siten me kunnioitamme sen alkuperäistä olemusta. Eli pennutetaan vain kysyntää täyttämään, ei keltaisen pörssin sivuilla ilmotettavaksi. Valtarotua siitä ei tule koskaan mutta jokainen tumpelo koira joka ei käyttöominaisuuksiltaan ole oikea syö uskottavuutta. Ruotsiin on turha verrata, spinonen asema siellä käyttökoirana on todella paljon huonompi kuin meillä.
|
|
|
Post by Annakaisa on Jan 11, 2009 20:19:44 GMT 2
Kiitos vastauksistanne. Olisin nimenomaan kiinnostunut sellaisesta rodusta mikä ei ole yleinen, tahtoisin uroksen, sopisi hyvin leikatun narttuni kanssa. Onkos teillä tietoa onko tänä vuonna tulossa pentuja jollekkin, josta voisi saada "ylimääräisen kotikäyttöön". Vai pitääkö oikeasti luovuttaa suosiolla.. Luin kyllä edeltä ,että pentuja olisi nyt teetty jonkin verran. Eikös terveystilanne kuitenkin ollut tällä rodulla suht terve?
|
|
nepsu
Junior Member
Posts: 59
|
Post by nepsu on Jan 11, 2009 20:46:38 GMT 2
Koirat.com- sivuilla näyttää olevan pentue suunnitteilla ensi kevääksi, katseleppa sieltä yhteystietoja!
|
|
nepsu
Junior Member
Posts: 59
|
Post by nepsu on Jan 11, 2009 20:52:30 GMT 2
Anna-Kaisa hei, missäpäin asustelet? Meillähän on ensi lauantaina tämä näytteenottotilaisuus Helsingissä, tervetuloa sinne katsomaan rotuamme, ilmoitus löytyy toisaalta tämän osion alta! Jos koirallasi paperit kunnossa, otamme mielellämme siitä myös näytteen... t. Liisu
|
|
|
Post by SallaFi on Jan 11, 2009 23:04:41 GMT 2
Onko oikein ottaa koira niin, ettei se pääse tekemään mitä se eniten haluaa tehdä.? Maailmasta löytyy paljon rotuja, jotka soveltuvat kotikoiriksi ilman että niiltä pitää kieltää luontaisten vaistojen toteuttaminen. Koira pitää valita tarpeen mukaan. Spinone on metsästyskoira. Kotikoira tarpeeseen löytyy paremmin soveltuvia rotuja.
|
|
|
Post by diana on Jan 12, 2009 9:26:42 GMT 2
Ilman mitään sarvia tai hampaita Anna-Kaisalle: Erikoisuudentavoittelu, mikä tässäkin haiskahtaa olevan takana, ei ole koskaan oikea syy hankkia minkäänrotuista koiraa. Koira käyttötarkoituksen mukaan, ei ulkonäön tai sen harvinaisuuden. Sitäpaitsi paljon harvinaisempia ja erikoisempia koiria löydät seurakoiristakin.
|
|
|
Post by janika on Jan 13, 2009 23:06:11 GMT 2
Nyt oli ihan pakko vastata tähän jotain.. Meillä on Spinone "kotikoirana" jos kotikoiraksi sanotaan koiraa jonka kanssa käydään säännöllisesti metsässä (ei ammuta eläimiä) ja puuhataan muutenkin kaikkea (omistaja inhoaa kilpailua joten koiran kanssa ei kilpailla) en kuitenkaan usko että koirani voi mitenkään huonommin sen takia että sillä ei metsästetä... alunperin tarkoitus oli että koiralla aletaan metsästämään mutta ikinä ei voi tietää miten elämä vie, eli tällä hetkellä ei laumaan kuulu yhtään ihmistä joka metsästäisi. jokatapauksessa olen myös ehdottomasti sitä mieltä että spinone on metsästyskoira ja sellaisena se myös on pidettävä. Arvostan erittäin paljon Kertun kasvatustyötä ja mielipiteitä, (koira on siis Kertun kasvatti). Mutta kun tätä saittia lukee niin tulee sellainen olo että ainakin kaikki rodusta kiinnostuneet (ei ainakaan tällä hetkellä metsästävät) ajetaan niin kauas kuin pippuri kasvaa. Itse en enään ole aikoihin täällä pahemmin kirjoitellut........
|
|
|
Post by kerttu on Jan 14, 2009 9:15:55 GMT 2
Kiitos Janika sanoistasi:) ajatushan meillä loppupeleissä on sama. Spinone on metsästyskoira ja sellaisena sen tulee pysyä. Sille ei voi mitään jos elämä vie siten että koira jää ilman metsästäjää. Koira voi elää loppuelämänsä onnellisena ilman että sille ammutaan, liikettä ja metsää spinonen kokoinen koira tarvitsee. Rauhalliset hihnalenkit käveleskellen ei sille riitä. Täällä keskustelussa on pohdittu onko oikein käyttää jalostukseen koiria joita ei ole testattu, tai ne on testattu ja saatu lopputulemaksi ettei koirassa ole ainesta seisojaksi. Kotikoirana oleva spinone ei huononna rodun mainetta ja uskottavuutta,mutta metsältä tämmöisen puuttelliset ominaisuudet metsästyskäyttöön omaavan spinonen kans tuleva metsästäjä turhautuneena tekee sen ja monesti isoon ääneen. Ja jos sitä ei tee isäntä, sen tekee ne kaverit jotka koiran toilailua metsässä pääsevät seuraamaan. Herkästi sanotaan ” eihän sillä tee mitään” - se ei leimaa pelkästään tätä huonoksi metsästyskoiraksi todettua koiraa, vaan siinä puhutaan spinonesta! Ja tämmmöinen sana kulkee! Ja suurimpana peikkona rotujärjestön piirissä nähdään se, että näitä em koiria sitten käytetään jalostukseen ja niitä pentuja taas kelkitään kelle sattuu, jotka taas sitten jatkavat tätä ei toivottua kiertokulkua. Raaka tosiseikka on että toivottavinta olisi että vain metsästyksestä kiinnostuneet olisivat kiinnostuneita metsästyskoirista- joihin spinonekin lukeutuu. Ja niitä kasvattaisivat vain sellaiset henkilöt jotka itse metsästävät ja siten ymmärtävät millainen metsästyskoiran tulee tasoltaan että se tyydyttää metsästäjän tarpeet. Koiria hankkivat myös sellaiset, jotka alkavat kouluttaa ensimmäistä omaa jahtikoiraa, kuka neuvoo jos kasvattaja ei itse tajua metsästyksestä yhtään mitään? Ei sitä vastuuta voi sälyttää toisille. Spinoneitten palkitsemisprosentti v 2007 oli 37% - kyllä se väistämättä antaa ko palkituille yksilöille ja kasvatustyölle uskottavuutta (vrt esim v 2007 pms 34,4% ) vuotta 2008 en ole vielä laskenut mutta tuntuma on että palkitsemisprosenttiluvuksi voimme ilolla kirjata jälleen isomman luvun
|
|
|
Post by bertoldo on Jan 14, 2009 10:13:14 GMT 2
Jopas täällä rönsyillään asiasta ja asian vierestä. Laitanpa lusikkani minäkin tähän soppaan. Ensinnäkin kasvatustyöstä oma mielipiteeni on se että vaikka kuinka yrittää kasvattaa ja kuinka määrätietoisesti tahansa esim. "metsästyskoiria" ei se vaan aina onnistu vaikka jalostusvalinnat on kuinka tarkkaan harkittuja tahansa. Jopa pentueen sisällä on heilahteluja suuntaan jos toiseenkin. Saati sitten pentueiden väliset eroavuudet. Tuosta että vain Kerttu täyttää kiintiöt tässä maassa olen sitä mieltä, että aivan varmasti, jos jollakin toisella kasvattajallakin on erinomainen narttu joka on ns. "julkisesti" todettu erinomaiseksi käyttökoiraksi, niin kyllä pennun kysyjiä riittää. Se vaan on niin, ettei mainokseksi riitä se, että " kyllä se kotona toimii" Tämä on fakta rodun kuin rodun suhteen. Näyttöjä pitää olla. Oisiko sitten niille jotka eivät esimerkiksi halua kokeissa tai metsällä käydä esim. jokin jalostustarkastuksen tapainen tilaisuus mahdollinen. Siitäkin voisi saada keskustelu, ei väittely, aiheen. Mikä Spinone on? Ehdottomasti käyttö ja metsästyskoira. Niin helppo ja hyvä luonteinen koira, kuin esim Pera on, ihanteellinen perhekoira. (paitsi että viime yönä hiipi juoksuisen labradorini huoneeseen) En voisi kuvitellakkan sitä ilman että se saa toimia myös siinä tehtävässä, jota varten rotu on alunperinkin jalostettu. Olen varsinkin tämän metsästyskauden aikana saanut osallistua Peran kanssa lukuisiin sellaisiin metsästys tilaisuuksiin, jossa metsästäjät ovat varsin epäillen suhtautuneet sen kykyihin tomia seisojana. Syynä tietämättömyys rodun tarkoituksesta. Onpa palaute ollut tosi mairittelevaa jälkikäteen niin isännälle kuin koirallekkin. Tilaisuuksissa, joissa on ollut niin saksanseisojia kuin muitakin seisojarotuja ei spinonen ole tosiaakaan tarvinnut jäädä arvostuksessa toiseksi. Toteaisin vain siitä saksarin nopeudesta ( Pasi). Minulla alkaa olla tuota ikää jo sen verran etten tahdo pysyä spinonenkaan perässä. Ollaanpa kuulolla.
|
|
|
Post by kerttu on Jan 15, 2009 11:55:52 GMT 2
Joha se Paavolan isäntäki heräs Peten mielipiteelle kannattaa panna painoarvoa. Hänellä on kasvatustyöstä hyvin pitkä kokemus. Se antaan näkökantaa enemmän kuin mutu tuntuma. Uskon että Pete on nuilta Peran ” näytösretkiltään” palannut posket kipeentyneenä maireasta hymyilystä Niin tyytyväiseltä isäntä kuulostaa. Ja mikä ettei, Pera on toimiva koira ja kaiken lisäksi todella miellyttävä kaveri. Tuo jalostuskatselmushan meillä jo on. - Junkkari! Nyt kun sääntöä osallistumis iästä muutettiin niin se palvelee paljon paremmin. Sinne saa siis nykyisin osallistua koirat alle 24 kk. Ennen se oli edellisenä vuonna syntyneet mannermaiset kanakoirat. Sehän tarkotti sitä että siellä oli edellisen vuoden joulukuun viimenen päivä syntyneitäkin joilla siinä vaiheessa ikää vajaa 9 kk:) Nykysin nämä sankarit ovatkin sitten 1 v ja 9 kk vanhoja osallistuessaan Junkkariin. Meillä esim on tuolla pentuhuoneessa ko tapaus pentue:) Onhan selvää että liki kaks vuotinen on eri asia kuin vajaa vuosikas.Ei ole mitään merkitystä mennä kuulemaan - ”tämä koiran ei ole herännyt vielä riistalle”. Johan meijän pitäs se itekkin nähä miten oman koiran kohta on.
|
|
|
Post by Annakaisa on Jan 16, 2009 21:55:39 GMT 2
Kiitos kaikille vastauksista. Ensimmäinen reaktio oli ihan sama ,mitä Janika sanoi, "Ajetaan niin kauas, kuin pippuri kasvaa!" Hyvät ja huonot kommentit kasvattaa molemmat.
|
|
|
Post by SallaFi on Jan 18, 2009 17:08:05 GMT 2
Pikaterveiset reissun paalta. Aamu on juoksutettu 8 kk narttua parinkymmenen asteen helteessa. Oli ilo katsoa, miten noinkin nuori koira oli niin maaratietoinen ja siita kuvastui koko helteisen paivan sellainen riistainto ja sitkeys, etta ei paremmasta valia. Riistatoitakin saatiin. Koira oli aito kayttolinjainen, eli ei "kylla se kotona pelaa", vaan sen sukutaulussa ja suvussa kaikki kayvat metsalla ja jokainen yhdistelma on useiden sukupolvien ajan valittu ensisijaisesti parhaat kayttokoirat valiten. Alkaa hyvat olevat ja tulevat spinoneharrastajat ja varsinkaan kasvattajat tyytyko vahempaan!!! Koiralle voi opettaa kaiken muun paitsi riistaintoa. Sen suhteen ei tule tehda kompromisseja! Koiran pitaa haluta loytaa riistaa myos silloin kun sita on harvassa. Salla, joka palaa takaisin aurinkoon syomaan appelsiineja suoraan puusta
|
|
|
Post by trolle on Jan 23, 2009 19:10:40 GMT 2
Onnea Lumijoelle pennuista täältä vanhojen pierujen luota! Metsästäminen on toki spinoneiden päätarkoitus ja hyvä, että niitä siinä edelleen käytetään. Meidän herrat eivät ole olleet koskaan metsällä vaikka siihen olisi jonkinlaista intoa ehkä löytynytkin heidän puoleltaan. Senpä takia yritimme keksiä niille vaihtoehtoista tekemistä: Trollelle tottelevaisuushommia ja Elvikselle Agilityä, joita kummatkin harrastivat omaksi huvikseen useamman vuoden ajan. Kisat saivat olla muita varten omistajan huonon hermorakenteen takia, joten näyttöä herrojen kehittymisestä ei ole antaa. Mutta nautittavaa harrastamista on ollut kautta vuosien ja uskon että onnellista elelyä muutenkin! Toivonkin, että spinoneita saa tulevaisuudessakin myös tälläiset metsästämättömät perheet, koska rotu on ainakin meidän koko perheelle ( 4 ihmistä, 3 koiraa, kissa ja 2 marsua) mitä rakkain!
Terveisin: Tiina (36v), Trolle (14v) ja Elvis (11V)
|
|
|
Post by tiinama on Jan 30, 2009 22:49:16 GMT 2
tulevana spinonen omistajana täytyy ihmetellä mistä moinen ruikutus fragola koirista? ihan ensimmäiseksi ruikuttajat voivat vilkaista peiliin ja sen jälkeen vaikka jalostustietojärjestelmään. karua kertomaa mutta faktaa. enää en osta yhtään koiraa jollei ole faktaa vanhempien toimivuudesta. sekään ei tietysti takaa mitään mutta parempi pohja kuin selitykset/vakuuttelut suvun hyvistä koirista joista ei mitään näyttöä. sen sijaan että kadehtii toisten menestystä voisi käyttää energiansa treenaamalla koiraansa ja sitä kautta saamaan niitä merkintöjä sinne jalostustietojärjestelmään ja edelleen ostajia pennuilleen. ei kun puolipohjat isoon syöntiin ja pulinat pois!!
|
|
|
Post by carita on Jan 31, 2009 6:10:53 GMT 2
Aivan ensimmäiseksi: kukaan ei ole kateellinen Fragola koirien saavutuksista. Mikä hemmetti on niin vaikea käsittää että olemme huolissamme geenipohjasta ja sen kapeudesta? Katsele ohjelmia telkusta, kuuntele luentoja joita järjestetään, lue vähäsen tästä ihmejutusta mikä on perinnöllisyys ja geenipohja ja yritä katsella tulevaisuuteen. Luuletko tosissasi että yksi kasvattaja saa tämän rodun selviämään hengissä jatkoon? Olen kyllä ymmärtänyt muutamista vastauksista että metsästäjät eivät välitä geenipohjasta, pääasia että koirat toimivat. Sallakin tuo tämän esille vähän joka käänteessä. Että pitää käyttää vain matskua jolla on vahvaa näyttöä jne. Mutta ikävä kyllä näin pilataan rotua kun jätetään koiria käyttämättä vaan sen takia että ne eivät ole antaneet näyttöä. Mutta sanonpa vaan että onneksi olkoon, nauttikaa rodusta niin kauan kuin se vielä hengittää....
Mutta kenenkään ei pidä ajatella että me olemme täällä mollanneet Fragolan työtä, ei missään nimessä! Älä edes yritä väittää sitä, silloin pistät vääriä sanoja ainakin minun suuhuni. Piste.
|
|