Post by kerttu on Jan 25, 2006 8:11:32 GMT 2
OKK.n toiveesta levitetään tietoa ko kisoista tätäkin kautta, ilmoitus ei ennätä SSK.n lehteen, joten jos oma suksi tökkii kilauttakaa vaikka kaverille mikäli uskotte hänen olevan asiasta kiinnostunut Mukava kun saisivat mahdollisimman paljon hiihtäjiä.
Yleistä:
Kisat pidetään lauantaina 18.2.2006 Oulunsalossa. Kokoontuminen kisakeskus Hotelli Vihiluodossa klo 11.00, ensimmäinen lähtö on klo 12.30
Kisakeskuksena toimii Hotelli Víhiluoto. Sijaitsee Kempeleessä, Kempeleen lahden rannalla, hyvien
kulkuyhteyksien varrella, 4 km Oulun lentokentälle ja 10 km Oulun keskustaan.
Kisarata on jäällä/ nevalla, eli aukeilla ja tasaisilla paikoilla. Rata on siis helppo kisata ja yleisön mukava seurata. Kisakeskuksesta joudutaan siirtymään hiihtopaikalle ja takaisin ajoneuvoilla.
Säännöt:
Osallistumisoikeus on Saksanseisojakerhon jäsenillä tai heidän perheeseensä kuuluvalla (puoliso tai lapsi). Kilpailevan koiran tulee olla rodultaan mannermainen kanakoira.
Kaikki luokat hiihdetään ns. naruhiihtona, eli vyö, kuminaru ja koiralla valjaat. Ohjaajalla on sukset ja sauvat. Valjakko varusteineen tarkastetaan turvallisuus huomioiden ennen lähtöä, mm. teräskanttisten suksien käyttö on kielletty. Varaudu esittämään koirasi rokotukset ilmoittautumisen yhteydessä.
Kilpailu on nopeuskilpailu, jossa koira kulkee vetonaruun kytkettynä hiihtäjän edellä. Minkäänlaista koiraan kohdistuvaa pakotetta ei sallita. Tarkemmat kisaohjeet ja ratainfo annetaan paikan päällä.
HUOMIOITAVAA: Kisa on epävirallinen, eikä kata koirakilpailuna Kennelliiton vakuutusta. Kisaan osallistujia ei siis ole vakuutettu järjestäjien puolesta, joten osallistuminen omavastuullista. Tapaturma/ mahdollinen koiravakuutus on jokaisen omassa harkinnassa.
Sarjat:
Naiset
Naiset 50v
Miehet
Miehet 50 v
Tytöt/ Pojat alle 16 v
Joukkuekilpailu alueyhdistyksille (3 hlö/ joukkue)
Ilmoittautumiset/ tiedustelut, p.040-5457283
Mervi Kukkonen, email: meri.kukkonen@mail.suomi.net tai kirjeitse osoitteeseen: Mervi Kukkonen, Lumilinnantie 25 B5, 90630 OULU. Ilmoittautumiseen liitettävä hiihtäjän nimi, sarja ja koiran nimi sekä rotu.
Joukkuekisa on maksuton (joukkueen hiihtäjät ilmoitetaan paikan päällä)
Osallistumismaksu: Aikuisten luokat 10 e 10.2.2006 mennessä ilmoittautuneet ja sen jälkeen ilmoittautuvat 15e. Juniorit 5 e. Maksut tilille 800016-70104059 (Oulun Kanakoirakerho ry) tai paikan päällä (varaa tasaraha). Maksu sisältää hiihtäjille saunan/ pesutilat Hotelli Vihiluodossa kilpailun jälkeen.
Majoitus:
Majoitusvaraukset kisakeskuksena toimivasta Hotelli Vihiluodosta, p.08-5145 100. Kerro että olet tulossa koiravaljakkokisaan, niin saat majoituksen tarjoushinnalla (1 hh 70e, 2 hh 80e + koira 5e, sis. aamupalan). Aamiainen ulkopuolisille 7,60 e. Lisätietoja palvelutarjonnasta Vihiluodossa saatte kotisivuilta www.hotellivihiluoto.fi
Ruokailu:
Kisakeskuksessa Hotelli Vihiluodossa mahdollisuus ruokailuun. Ruokapaikkoja on useita myös kisapaikan läheisyydessä (Oulunsalon keskusta).
Illanvietto:
Kisaillallinen Hotelli Vihiluodon alueella sijaitsevassa kodassa. Ruokailun ja kotaillanvieton hinta 25e/ hlö. Juomista eri maksu. Ilmoittaudu illalliselle suoraan Hotelli Vihiluotoon tai Mervi Kukkoselle 15.2.2006 mennessä.
TERVETULOA REIPASHENKISEEN TALVITAPAHTUMAAN!
Oulun Kanakoirakerho ry
Saksanseisojakerho ry