|
|
Post by carita on Jun 29, 2006 15:08:19 GMT 2
No niin, näin meillä kävi tänään. Oltiin aamulenkillä metsässä kun kaksi kyykäärmettä purivat Trixiä, toinen kuonon päälle ja toinen leuan alle.  Tämä tapahtui kymmeneltä aamulla ja onneksi en ollut kaukana metsässä vielä vaan pääsin 15 minuutissa autolle ja toinen 15 minuuttia eläinlääkärin pihalle. Nyt on hoidettu kortisonitiputuksella, antibioottipistos sekä morfiinipiikki kipua vastaan. Neljä tuntia tarkkailussa asemalla ja nyt tarkkaillaan kotosalla sairasta, väsynyttä, turvonnutta tyttöä joka välillä valittaa mutta suurimman osan ajasta nukkuu. Onko kellään kokemusta tästä, miten on parantunut ja onko kestänyt kauan ennen kuin koira on terve taas. Kyllä ottaa päähän että piti mennä sinne metsään, mutta kun olen kävellyt siellä 18 vuotta eri koirien kanssa eikä koskaan ole sattunut mitään vastaava. Nyt loppuivat meidän metsälenkit, ainakin näin kesäaikaan, se on varma. |
|
|
|
Post by Nina P. on Jun 30, 2006 9:01:53 GMT 2
Onneksi huomasit tapahtuman heti ja pääsitte hoitoon! Tuttu irlansetteri sai pari vuotta sitten myöskin käärmeen piston, mutta emäntä huomasi asian vasta monta tuntia myöhemmin, kun koira paran pää turposi tunnistamattomaksi ja hengitys alkoi vinkua. Tilanne oli tosi paha, mutta koira selvisi kuitenkin ja sai pentujankin seuraavana keväänä  Pahimpia käärmepaikkoja yritän välttää (mm. ex-mummolassa niitä oikein vilisee!), mutta muutoin en suostu käärmeiden takia panikoimaan. Kyypakkausta pidän aina metsälenkeillä mukana. Trixille pikaista paranemista! |
|
|
|
Post by carita on Jun 30, 2006 9:25:40 GMT 2
Kiitos, Trixi on tänään vähän parempi, turvotus on valunut kaulaa pitkin alaspäin, huulet edelleen sinertävät ja turvonneet ja koiraa pitää syöttää kun sillä on niin vaikea nielaista. Mutta iloisempi ja liikkuu enempi (en tosin päästä ulos yksin tai muiden kavereiden kanssa vielä) mutta sisälläkin jo reippaampi. Mietin tässä että on se vaan kummallista että olen sentään koirien parissa liikkunut jo 35 vuotta ja ikinä ei ole tällaista sattunut. Muutama vuosi sitten Bryan, irlanninsusikoirani, astui maa-ampiaispesään ja meni tosi huonoon kuntoon koska oli muutenkin allerginen koira. Sille annettiin samainen hoito kun Trixillekin, se ontui viikon verran etutassuaan ja pää oli kuin pesäpallomailan jälijltä , siis todella kipeä raasu. Ai niin, juu, samainen koira tapasi myös kyyn metsälenkillä, käärme yritti kaksi kertaa iskea koiraa kuonoon kun se uteliaana meni lähelle, mutta onneksi ei osunut. Silloin oltiin pitkällä metsässä ja koira painoi 80 kg, joten se olisi todennäköisesti ollut hengenmenoa koiralle silloin. Nyt sain onneksi Trixin nopeasti ulos metsästä ja autolla ell, se varmasti auttoi asiaa. Huomaatteko, minä tässä vuodattellen ajatuksia teille, olen kait sen verran järkyttynyt vielä (minussa asuu pienenpieni KÄÄRMEKAMMO, ihan oikeesti  ). |
|
|
|
Post by Nina P. on Jun 30, 2006 12:01:25 GMT 2
Juu, se on kyllä jännä, että minä olen aiemmin ihan tykännyt käärmeistä. Vietin lapsena paljon aikaa mummulassa, jossa törmäsin käärmeisiin ihan päivittäin. Koskaan ei käärme minua pistänyt, enkä siis oppinut niitä mitenkään kammoamaan. Päin vastoin, minusta ne ovat olleet mielenkiintoisia ja kauniita otuksia.
Mutta nyt kun on tuo Repeläinen, on tilanne toinen. Enää en todellakaan toivo metsässä liikkuessamme näkeväni käärmeitä, päin vastoin. Ettei vaan Repelle kävisi huonosti, itse tunnen olevani suojassa, kun on kumpparit jalassa.
Kaiken varalta olen opettanut Repen siihen, että pystyn tarvittaessa kantamaan sitä hartioillani. Mamma suojelee rakastaan kuin leijona, kaveria ei jätetä vaikka mikä tulisi ;D
- - -
Mukava kuulla, että Trixi on toipumassa! Toivottavasti sillekin jäi sopivasti "käärmekammoa", että osaa varoa jatkossa.
Luulin aluksi, ettei Repe ollut viimevuotisesta "hevoskolarista" moksiskaan, mutta nyt olen huomannut, että jätkälle on tullut sittenkin tervettä varvaisuutta isoja kavioita kohtaan. Käyttäytyy hevosten seurassa rauhallisesti, mutta pysyttelee selkeästi etäämmällä.
|
|
Tino
Full Member
Posts: 107
|
Post by Tino on Jun 30, 2006 12:58:05 GMT 2
Pikaista paranemista täältäkin päin! Onneksi ei käynyt huonosti...
Itsekin päästin suustani melkoisen rääkäisyn taannoisella iltalenkillä, kun rupesin tarkemmin tutkimaan mitä se tuo meidä pikku-Sulo oikein rupesi tienpenkalta porkkaamaan. Se oli nimittäin KYYKÄÄRME, ja onneksi tarkempi tarkastelu osoitti matelijalta puutuvan pään, joten oletin blondin logiikalla sen olevan jo kuollut ;D huh huh. Sulo ei oikein ollut innokas jättämään juuri löytämäänsä jännää lelua, mutta mamma pakotti!
Mape & Tino ja Sulo
|
|
|
|
Post by kerttu on Jun 30, 2006 22:31:26 GMT 2
Tunnustan että inhoan käärmeitä sydämeni pohjasta! en voi sietää niitä, en minkäänlaisia oli myrkyllinen tai ei. Me emme kulje metsissä näihin aikoihin, mutta jokunen liero on tavattu vesityöpaikoilla, onneksi vahingoilta on säästytty. Kyypakkaus on minullakin aina maastossa taskussa. Tavallisesti voidaan luottaa että käärme pakenee ihmistä ja koiraa, vai ei kait Caritalla ollut koira irti ominaan touhuamassa  yksinään liikkuva koira on äänettömämpi ja nopeampi ja voi yllättää käärmeen jolloin se puolustautuu ja hyökkää. Minä en varmaan jaksais kantaa nuita meidän koiria kovinkaan pitkää matkaa, painavat kumpikin yli 30 kg - Armi on vielä keijukainen niihin verrattuna Onneksi saitte avun ajoissa, ei muuta kuin paranemista! |
|
|
|
Post by carita on Jul 1, 2006 9:25:34 GMT 2
nii-iin sekin tässä vielä pännii, että minä olen yleensä joka vuosi ollut lainkuuliainen ja pysynyt poissa metsistä tähän vuoden aikaan. Tänä vuonna ajattelin (joo, niin, tyhmyydestä sakotetaan) että jospa sittenkin kävelen yhden mettälenkin päivittäin, koirat vapaana, että niillä lihaskunto säilyy. Viime vuonnahan meillä kävi niin ikävästi että olin lenkittänyt hihnassa (ja pihalla vaan vapaana) ajalla huhti-elokuu, ja sitten kun taas aloitettiin mettässä juokseminen niin Lingiltä pamahti takajalasta lihas. Koira kuvattiin (selkä, polvi, varpaat, kaikki ok) mutta ontumista kesti yli kuusi viikkoa. Näin tapahtuman, koira kirmaisi gasellimaisesti menemään ja liukastui. Jos sillä olisi ollut lihakset kunnossa tätä tapaturmaa ei olisi sattunut. No, naisen logiikalla ajattelin että jatketaan lenkkeilyä vapaana ettei toistu tänä vuonna ja näin meillä sitten kävi Tämä metsä missä liikun on muutenkin ollut täynnä ihmisiä ja koiria, joten ei ne eläimet ole häiriintyneet siitä pahasti. Paitsi nämä hemmetin käärmeet. Niitäkään en ole aikaisemmin nähnyt, tosin olen ollut sieltä poissa keskikesällä. Olisiko peräti niin että tämä on pahin käärmekausi (kesäkuu) poikasia jne. en tiedä. Tiedän vaan että sinne menen seuraavaksi samaan aikaan ensilumen kanssa. Muuten, miten on, metsästyskaudet ja käärmeet, kuinka usein pohjoisessa tavataan käärmeitä mettällä syksyllä, meinaan vaan että minulle tuli niin paha kammo että viitsiikö enää mennä mihinkään metsään. Entäs treenipaikat muuten, voi herranjestas sentään  Yksi juttu minua hämmästytti, olen kuvitellut että käärmeenpurema on paljon tavallisempi kuin miltä näyttää olevan. Kun olen kysellyt tuttaviltani kokemuksia jne. niin enpä ole minun tuttavapiirissäni enempää kuin yhden käärmeenpureman koiran tavannut.
|
|
|
|
Post by carita on Jul 1, 2006 9:28:29 GMT 2
Nina, miten opetit Repen tuonne olkapäille, sehän on oivallinen juttu, Kaxen painaa 40 kg mutta uskon kantavani senkin jos tarve vaatii.  Siispä, miten sen teit, oliko vaikeaa, kerro heti, tuo on tärkeä tieto. Meillä Trixi joutui oikeesti juoksemaan kallioilta alas ja kävellä noin 100 metriä autolle ja sen aikana se meni todella huonoon kuntoon jo. Ajatella jos oltaisi oltu syvällä metsässä, voi luoja... |
|
|
|
Post by kerttu on Jul 1, 2006 15:43:44 GMT 2
Kyllä kyitä esiintyy täällä Oulun korkeudellakin. Nehän kuuluvat Suomen luontoon, ihan Lapissa niitä ei kovin liene. Eniten niitä näkee toukokuulla kun heräävät talvesta ja ovat vielä hitaita ja kankeita. Silloin aurinkoiset ojanpenkat ja mettänreunat ovat niitten suosikkipaikat. Nyt kun on pitään jatkunut helle kyyt monesti vaihtavat maisemaa ja niitä voi olla sellasissakin paikoissa missä normaalisti niitä ei näe. Poikasethan syntyvät syyskesällä, ja ne painuvat sitä kautta kohta lämpimään talvea varten. nitä ei monesti näe. Kerran muistan syksyllä aurinkoisella mättäällä nähneeni melkosen määrä kyyn poikasia samassa läjässä. Varsinaisesti haittaa käärmeistä ei ole ollut koskaan pyyntiaikana. Pellolla en ole kertaakaan nähnyt kyytä. Jäälissä vesityökoepaikalla on ollut pariin kertaan kyy, mutta noppeesti ne on luikerrelleet pois näkyvistä. Koirat kannattaa ja pitääkin lenkittää kesällä kytkettynä. Pyörän rinnalla juosten kunto kasvaa samanlailla kuin irtallaan juosten. Se on harmillista kun kaikki eivät muista mitä sanoo laki koiran irtipidosta. Palaahan sinäkin Carita entiseen lainkuuliaisuus malliin Siellä Caritan mainittemassa metsikössä eivät ainakaan poikuudet taida menestyä jos niitä joku sinne sortuu tekemään jos se sellanen kansainvaelluspaikka on. Miten siihen ei puututa jos siellä koirat juoksevat vapaana? Eiväthän ne voi olla häiritsemättä riistaa niitten lisääntymiaikana? Vai onko se joku aidattu koirille osoitettu paikka? Valittettavasti on aina ihmisiä jotka luulevat ettei just tässä paikkaa ole mitään haittaa pitää koiraa irti, ( tietämättömyys vai tyhmyys) mutta kun se laki on meille kaikille sama, kellään ei tulisi olla erioikeutta ajatella muuta. Mutta kun näin tehdään, ei tarvi miettiä miksi koiriin ja niiden omistajiin suhtaudutaan joskus nihkeästi. Vastuu tästä on meillä kaikilla. |
|
|
|
Post by carita on Jul 1, 2006 17:24:33 GMT 2
Kuule, minua on kyllä kovalla kädellä palautettu kuuliaisuuten, se on varma . >Trixi on onneksi paljon parempi tänään, turvotus alkaa hiipumaan ja koirakin iloisempi, uskaltaa jo pissiä ulos . Eikä minua helpolla sinne metsään enää saa, sekin on toinen varma asia. Näen käärmeitä joka puolella kun tuolla kävelen, en edes uskalla antaa koirien nuuskia tienpientareita ettei vaan vaara vaanisi siinä . Toivottavasti menee kauhu ohi omistajalta myös. Siitä metsässä liikkumisesta, joo, olen seurannut lakia nätisti männä vuosina, ja palaan takaisin aisoihin nyt. Mutta kerronpa suuren salaisuuden. Täällä "pääkaupunkiseudulla" on niin paljon ihmisiä ja koiria ja vähemmän ja pienempiä metsiä että aina löytää jonkun otuksen poukkoilemasta siellä uumenissa. Kumma muuten ettei enempi puremia näe/kuule/tiedosta  . Oli miten oli, tuo pyöräily voisi olla varteenotettava vaihtoehto, ettei tosiaan käy niin kuin viime vuonna. Muuten, fillareista tuli mieleen, luin jostain että vanha kunnon Jopo malli on taas muodissa, pitääpä harkita sellaisen hankinnan. Meinaan vaan, että vaihdefillarilla ja käsijarruilla ei ole ihan fiksua lähteä koiran kanssa liikenteeseen  saattaa pian löytää itsensä "käärmeenpesästä" siellä ojassa, yääk ;D ;D |
|
|
|
Post by carita on Jul 1, 2006 17:31:01 GMT 2
Ai niin, Kerttu, kysyit että miten siihen ei puututa, koirien vapaanapitoon. Täällä on sellaisia metsiä (muutama) jossa porukat pitävät koiransa "laillisesti" irrallaan, kyllä siitä ovat viranomaisetkin tietoisia mutta eivät käy sanomassa  . Siis, nämä metsät ovat tosi lähellä asutusta ja eivät kovin suuret joten uskon että siellä ei kovin paljon riistaa ole, tosin voin olla tässäkin asiassa väärässä. Sieltähän Kaxen sen supikoiran löysi, Chili taas "seisoi" hirveä (jähmettyneenä kauhusta kait) ja onhan siellä kettuja ja muuta mukavaa "bongattu". Daisykin pyydysti talvella minulle sen ison "jonkun" ei hiiri, ei rotta, iso ja harmaa ja leveänaamainen, suloinen otus jonka koira kantoi minulle niin ylpeänä että.... Joten, kyllähän siellä elämää on, olet taas oikeassa |
|
|
|
Post by kerttu on Jul 1, 2006 18:20:52 GMT 2
Springeri josta tuolla aiemmin kirjoiteltiin on hyvä apuväline etenkin jos koiria on useampia kerralla mukana. Minullakin on yksi springerissä ja toinen kädessä kiinni. Pyörä kannattaa olla " tukeva ja turvallinen" ja kypärä itelle päähän Sitä riistaa löytyy paikoista joista ei arvaallaan. Olin viime viikolla kitkemässä mansikkamaata ja yhtäkkiä oli lippis lentää päästä kun fasukana hyppäs pesältään kun tökkäsin varmaan käteni sen pyrstöön - siellä on 12 munaa. Kana palas hetimiten pesälleen ja hautoo siellä edelleen.Matkaa taloon tuosta pesästä on ehkä 70-80 m. Varmaan Carita sait opetuksen, mutta ei nyt mörköjä kannata jokapuolella nähä silti. Kyllä sinne mettään uskaltaa mennä syksymmällä ihan huoleti. Kerro kuitenkin porukoille että " laillisia irtipito mettiä " ei ole olemassa tähän aikaan vuodesta - on vain piittaamattomia koiranomistajia Tulin äsken Pirran ja Armin kans merenrannasta. Vien koiran aina hihnassa sinne. Ranta tulee aina tarksitaa ennen kuin aloittaa vesityöharjoitukset. Se tulee ehdottomasti tehdä, nytkin lähti rannasta piipunkopan kokosia sorsanpoikasia pesua ja emo koitti esittää raajarikkoa ja rääpisti vedenpinnassa eri suuntaan mihin poikasen pinkas. Ei se kummempaa vaadi kuin pitää vähän meteliä ja kenties nakkelee jonkun kiven kaislikkoon. Jos Pirra olis ollut irti ja painanut vapaana sinne rantaan mun edellä, olis minulla ollut muutamssa hetkessä kädessä Armille kokoisensa noutolintu ja ihan lämminkin vielä.... |
|
|
|
Post by carita on Jul 1, 2006 21:45:49 GMT 2
Tuon tilanteen tunnen  Vuosia sitten siskon setterinoutaja ampaisi veteen juuri tuolla tavalla kun kerrot. Oltiin siis uimassa, itselläni irlikset mukana ja sitten tämä Chilipoika. Voi herrajumala miten nopea koira on vedessä, sehän ui ne poikaset kiinni mennentullen. Onneksi oltiin kaverini rannassa, hän on entinen kilpauimari, hän ui koiran kiinni kroolaten ja nappas niskavilloista ja kiikutti rantaan (siis koiran). Mutta oikeesti, koira on todella nopea vedessä, ei ikinä uskoisi. Siis, jotain muuta mitä ollaan täällä kantapään kautta opittu . Minulla on Kaxenille hevosten juoksutusliina mukana jonka kytken koiraan uintireissuilla. Ei hyvä jos koira jää jostain kiinni mutta yleensä olen itse vedessä ja saan sen kiinni jos tarve vaatii. Tämä siis tähän vuodenaikaan kun on poikasia, muuten koira menee vedessä vapaana . |
|
|
|
Post by Salla F on Jul 2, 2006 15:54:24 GMT 2
Onneksi Trixi on toipumaan päin. Unti on myös hyvä tapa pitää kuntoa yllä. Koiralta. Emännälle ei tule kuin tenniskyynerpää damin heittelystä Kannattaa tosiaa pitää rantaan tullessa elämää, kuten Kerttu sanoi, ettei koira lähde hukuttamaan itseään "haavakon" perään... Salla |
|
|
|
Post by Nina P. on Jul 3, 2006 8:17:58 GMT 2
Carita: Siitä olkapäille opettamisesta. Itsekään en hoksannut asiaa opettaa Repelle pentuna, vaan vasta nyt isoja 40-kiloisena jössikkänä. Koira vaan johonkin korokkeelle (sohvalle tai ulkona kiven päälle) ja sitten pää sieltä masun alta ja toisella kädellä kiinni etujalkojen ympäriltä ja toisella takajalkojen ympäriltä. Aluksi vaan odotellaan, että koira on rento ja rauhallinen näin. Vähitellen sitten seuraavilla kerroilla aletaan nostaa. On kyllä pahuksen raskas tuo nostovaihe (pitää varoa selkää!), käy ihan kuntoilusta samalla Kun koira on ylhäällä, ei tunnu ollenkaan niin painavalta. |
|
).
yksinään liikkuva koira on äänettömämpi ja nopeampi ja voi yllättää käärmeen jolloin se puolustautuu ja hyökkää. Minä en varmaan jaksais kantaa nuita meidän koiria kovinkaan pitkää matkaa, painavat kumpikin yli 30 kg - Armi on vielä keijukainen niihin verrattuna 
.
saattaa pian löytää itsensä "käärmeenpesästä" siellä ojassa, yääk ;D ;D 
. 
Vuosia sitten siskon setterinoutaja ampaisi veteen juuri tuolla tavalla kun kerrot. Oltiin siis uimassa, itselläni irlikset mukana ja sitten tämä Chilipoika. Voi herrajumala miten nopea koira on vedessä, sehän ui ne poikaset kiinni mennentullen.