Post by Dynamo on Aug 13, 2006 13:49:26 GMT 2
Olli menehtyi tänään suolistokasvaimeen.
Alkoi oksennella pe-yönä ja oli vetämätön. Aattelin että on syönyt jotain sopimatonta. Eilen illansuussa nousi kova kuume, ei muuta kuin päivystyksen kautta Helsinkiin.
Jäi sinne yöksi, ei voitu leikata ennen aamua kun meni hetkessä niin huonoon kuntoon, oli pakko nesteyttää jne ensin. Syy selvisi vasta leikkauksessa, kasvain peitti paksusuolesta pitkän pätkän.
Sitä ei tiedetä (vielä), oliko se hyvän- ja pahanlatuinen, mutta sillä ei niinkään ollut merkitystä tuossa tilanteessa. Vaan sillä, että sen sijaintipaikka oli niin paha, että mahdollisuudet selvitä jakossa olivat olemattomat.
Vaihtoehtoja ei siis ollut, kun eläinlääkäri soitti aamulla.
Meillä on tapahtunut ihan liikaa viimisen kuukauden aikana. Ruotsintuonti bulli kuoli mahasyöpään (meni kahdessa päivässä!!) ja mun hyvä ystäväni Marjaana Pihlajaniemi aivokasvaimeen.
Sitten on pikkuelukoita kuollut (kissa, kani..), joten en voi kuormittaa lapsia näillä kaikilla. Luulevat että bulli on Ruotsissa jalostuskäytössä ("tulee kotiin sitten myöhemmin..."). Ollista kuulevat illalla kunhan vieraat lähtevät.
On muuten pikkasen kallista viedä koira tutkimuksiin la-iltana, jättää se yöksi, leikkaus su-aamuna. Monet röntgenit, ultrat, verikokeet... Maksaa aivan varmasti pitkälti toista tuhatta euroa. Onneks on vakuutus!!!!!!!!
Tämä eläinklinikka Hertta on eläinlääketieteellisen lisäksi ainoa 24 h viikonloppuisin päivystävä pääkaupunkiseudulla. Kuormitus on siten kova. Vähän vitutti suoraan sanoen, että jonoja pitkittävät ihmiset, jotka tuovat sinne elukoita suunnilleen manikyyriin Eilenkin sinne tuotiin kääpiösnautseri, koska se oli oksentanut pari kertaa ruohoa aamulla!! Tai entäs joku 14-vuotias diabeetikko-koira, joka oli omistajan mielestä juonut vähän turhan runsaasti illalla.
Pisti vihaksi.
t. maija