Toko/BH

[kerttu]

Spinone on OK Mejä.ssä. Onhan rodussamme jopa jälkivalio " 0tto" Paparazzi om MIkko Ala-Kojola Liminka
Otto kuoli tosin jo kolmevuotta sitten
Se tykkäsi puuhasta kovasti. Se oli puolivuotias kun oli mukana purkamassa jälkeä ja annettiin sen mennä vapaana, ja niin poika kulki jäljen jo siinä iässä.
Harjoituksia ei tämä valjakko pahemmin harrastanut, silloisella rippikouluikäisellä, nykyisin varttia vaille insinöörillä oli motto " lahjattomat harjottelee"
Mutta suositella sitä voi, näillähän on tarkka tuo iso kirsu

[Nina V]

Kerttu kerro:
miten pitkiä jälkiä
miten vanhoja
mikä palkka päässä odottaa
millaisia mutkia kannattaa alkuvaiheessa tehdä

kysyy intomieli Nina

[kerttu]

Kurkkaappa Nina täältä www.suomenbassetkerho.com/hj2.htm
siellä on selkeät ohjeet.
Jos joku jää epäselväksi kysy niin tarkennetaan ohjetta.

[Tino]

Olen meidän Tinolle tehnyt verijälkeä ihan netistä löytyvillä ohjeilla, ja hyvin on poika porskuttanut. Hyvä nenä spinonella on täytyy myöntää, haistoihan Tino meidän tytön korvatulehduksenkin. Rupesi sen verran tarkkaan 2 v. tytön korvia nuuskimaan, että kun terveydenhoitajalla käytiin varmuuden vuoksi korvia näyttämässä niin tulehdushan siellä oli.

Koulutustapoja on monia, ja jokainen varmasti itse tietää mikä on omalle koiralle se paras tapa. Varmaan siskoni riisenistä olisi kasvanut melkoinen peto, jos se olisi saanut saman tapakasvatuksen kuin Tino

Millaisia eroja on muuten narttujen ja urosten luonteissa? Olen kuullut että spinoneissa voi olla niitä itsepäisiäkin yksilöitä?

Meille on ainakin siunaantunut pojankolli, joka ei ole kertaakaan koettanut pomottaa meitä ( tai sitten emäntä on liian blondi tajutakseen sitä...) Tino on hyvin nöyrä ja kuuliainen.

~Marjo~

[Nina P.]

Eipä ole meidän Repeläiselläkään ollut minkäänlaisia pomoilun elkeitä, vaikka on pehmeästi ja lempeästi koulutettu. Kärsivällisyys sen sijaan ei ole pojan paras puoli, esim. toistoja ei kestä kovin montaa. Samoin, jos Repe ei täysin ymmärrä mitä siltä halutaan, se rupeaa helposti haahuilemaan omiaan.

Tuosta verijäljestäkin olisi kiva saada ohjeet tänne meidän sivuille. Itseäkin homma kiinnostaa ja Repe on tykännyt kovasti, kun joskus on kokeiltu.

[Dynamo]

Spinone on totta tosiaan vähemmän pomottavaa sorttia
Vaikka ohjaaja/perhe kuinka mokailisi/lässyilisi, tuon tapaiset koiruudet onneksi vain porskuttelevat paikoillaan eivätkä edes yritä kivuta arvoasteikossa ylöspäin.

Tino taisi kysyä uroksien ja narttujen eroista tässä rodussa. Mulla on ollut molempia - ei eroja. Spinoneissa todennäköisesti yksilöiden luonne-erot merkitsevät paljon enemmän kuin sukupuolen väliset erot, jotka joissakin roduissa voivat olla hyvinkin merkittäviä.


Katsoiko kukaan muuten tänä ehtoona Mirja Pyykön Jos-ohjelmaa. Se oli koirista; oli harvinaisen hyvä. Täyttä asiaa. Koirien inhimillistämisestä olisi voitu puhua enemmänkin, se kun riivaa ihmisiä jostain käsittämättömästä syystä.
Jos se lopetettaisiin, koirat voisivat paljon paremmin. Ja koiraihmiset siinä sivussa.

ms

[Dynamo]

En malta olla vastaamatta kaimalleni Maijalle koiran alistamisesta. Siitä kun puhuttiin myös Pyykön ohjelmassa.
Toki on ideaalia että koira alistetaan painamalla se maahan. Mutta aina se ei yksinkertaisesti onnistu. Ja yleensä tämä johtuu ohjaajasta, josta yksinkertaisesti ei ole siihen.
Kun ei ole henkistä kanttia ja fysiikkaakin vähänlaisesti, se voi olla suorastaan vaarallista. Ei siinä paljoa 50-kiloisen, pelkäävän tytön voi käskeä runttaamaan raivoavaa suursnautseria tai dobberia tantereeseen.
Usein tilanne pystytään viemään vain puolittain loppuun - tai edes sinne päin. Paljoa ei siitä ole hyötyä. Olen mäkin joutunut pari kertaa tilanteeseen, jossa on ollut pakko mennä apuun. Olisi voinut muuten käydä pahasti.

Muistan hyvin yhden nuoren naisen joka oli ihan kusessa ison uroksen kanssa. Mies oli YK-joukoissa vuoden ja nainen oli jäänyt yksin koiran kanssa. Se nousi heti pomoksi. Naisesta ei ollut millään muotoa ottamaan koiralta luuloja pois. Koira oli muuten ihan nasta, ei siinä mitään vikaa ollut.
Pahimpia olivat tilanteet, kun he olivat lenkillä. Kun toinen koira oli lähimailla, uros kiihtyi ja yritti korista ja tikkailla naistakin.
Onneksi nainen älysi mennä Hyvinkään Käyttökoirien kentälle. Koira oli tosi saalisviettinen ja sitä käytettiin hyväksi. Loppujen lopuksi nainen pärjäsi koiran kanssa niin, että aina kun tuli haastava tilanne, nainen työnsi koiran suuhun vanhan suojahihan päällisen (siihen aikaan ei ollut mitään motivointipötköjä tms). Sitä nainen kuskasi kainalossaan, kun läksivät lenkille. Ja pärjäsivät hyvin siihen saakka, kunnes isäntä tuli takasin ja laittoi koiransa kuriin ja herran nuhteeseen.

ms

[Maija]

Juu kaima olet ihan oikeassa.

Kuten kirjoitin en käske ketään alistamaan koiraansa pyydän vain näyttämään kuka on pomo. Ohjaajan henkisestä kantistahan se on hyvin pitkälle kiinni miten se johtajuus alunpitäen on hanskassa.

Itse olen ottanut tuon meidän Artun kanssa painimatsin kun se oli vajaa 2v. Painoa oli silloin jo yli 60kg, enemmän kuin mulla siihen aikaan Kenttään se meni ja voin sanoa ettei voimalla vaan sisulla... Ei oo herra kukkoillu sen jälkeen vaan se on koira isolla koolla ja suurella sydämellä. Oon miettinyt jälkeen päin että mitähän meidän elämä olis jos tuota en olis tehnyt?

Asiasta tennikseen; Miksihän ihmisten pitää ottaa koira joka on rodultaan aivan jotain muuta kuin puudeli? Siis ihan yleisesti. Munkin koulutuksissa käy koiria kaukkareista lähtien ja luojan kiitos suurin osa on järjellisillä omistajilla. Oompa kyllä nähny senkin että alle vuosikkaan koiran omistaja joutui lyömään takapuolensa kenttään kesken koulutuksen kun ei koiraansa muuten saanut pidettyä...

Ja vielä lisäyksenä se, että koulutan koirani hyvinkin pehmeästi, niiden omaa kieltä ja viettejä käyttäen.

[Dynamo]

Joo kyllä se on suuri ihmetyksen aihe aina, että mistä helkkarista ihmiset hankkivat ympärilleen rotuja, joiden kanssa heillä ei pitäisi olla mitään tekemistä!?

Se on vinhaa kuinka koirakohtaista on omakin koulutus. Mä olen kouluttanut kaksi varsinaista kisakoiraani ihan eri tavalla: toisen karjumalla ja toisen hiljaa ja nätisti ohjaamalla. No erilaisia olivat koiratkin, ei sen puoleen. ja oma elämäntilanne. Karjumis-koira oli avioeron jälkimainingeissa ja se toinen jo paljon paremmassa elämässä.

Nämä mun spinone-pojat ovat jääneet hiukka vähemmälle koulutukselle, hyvä jos tuntevat nimensä. No ei nyt ihan mutta melkein

Hyvää yötä ja alkavaa työviikkoa,

maija s