Koulutuksen peruskysymyksiä...

[Maija]

Tuota "koulutuksesta"- threadia seuratessani ja kommentoidessani aloin miettiä kysymystä; Onko koirasi iloinen palvelija vai alistettu alamainen?

Mulle koirat ovat iloisia palvelijoita. Yhdessä tekemisen pitää olla hauskaa, ja palkitsevaa molemmille. Ei kai kukaan ihminenkään töitä tekisi jos pomo karjuisi pää punaisena, muistuttaisi aina vain huonosti tehdyistä asioista ja palkkakin olisi p**stä. Vai tekisitkö Sinä? Itse ainakin ottaisin lopputilin

Carita kirjoitti hyvin; "ei kertomalla koiralle mitä sen tulisi tehdä vaan todella kysyä "tehdäänkö?". Toinen rotuni on kooltaan sellainen, ettei sitä voimalla hallita, vaan taidolla. Perustottiksen opettaminen siis pitää aloittaa jo pentulaatikossa.

Lajeista lähinnä sydäntäni on vesipelastus ja perinteinen toko. Toisaalta nuo kaksi kulkevat käsi kädessä, mutta totuus on se että tokossa opetetuista istu, paikka, tänne, tuo jutuista on vain hieman apua vepessä. Pakotteiden käyttö vepessä on lähes mahdotonta. Liikkeet kuulostavat SOVE/ALO-luokissa helpoilta; veneestä hyppy ja uinti rantaan, hukkuvan pelastus, esineen vienti rannasta veneeseen ja veneen haku. Harva noita kuitenkaan ilman ärräpäitä oppii
Nimenomaan vepen vuoksi olen itsekin aikoinaan naksuun tutustunut. Koira ottaa rannasta esineen ja lähtee viemään sitä veneelle, muttei kuitenkaan luovuta sitä veneeseen, oudolle ihmiselle "irti" käskyllä. Ohjaaja karjuu rannalla pää punaisena, koira ihmettelee että mitäs nyt tapahtui? Pahimmassa tapauksessa kuvittelee että karjuminen johtui siitä kun erehtyi uimaan sinne veneelle… Naksulla koiran voi palkata vaikka kuinka kauas ja juuri oikeaan aikaan. No, entäpä hukkuvan pelastus? Miten pistät koiralle pakolla sen hukkuyvan damin suuhun ja vielä niin että koira vetää damin jatkona 100kg äijän rantaan? Tai veneen haku, koira lähetetään veneelle kymmenien metrien päähän ilman että veneestä näkyy mitään tuttua, köysi annetaan veneestä koiralle kun koira älyää itse mennä sitä kärkkymään… köyden jatkona rantaan tulee venee jossa on kyydissä kaksi ihmistä.Kyllä näihinkin tarvitaan nimenomaan pyytämistä...

7. vuosi vepen koulutusohjaajana menossa, pauttiarallaa 100 termiittiä on uimakoulussa käynyt, ja "aikuisten" ryhmät siihen päälle… Jokainen koira opettaa jotain uutta.

Ja se palkka… toisille koirille paras palkka on ruoka, toisille se että otetaan vielä joku juttu (meijän Koponen on tämmönen), joillekin se palkka on pallo tms, joillekin sanallinen kehu, joillekin taputus, ja joillekin naksu. Näitä tapoja on varmaan niin monta kuin koiraakin. Tekisitkö Sinä töitä palkatta? Palkka pitää maksaa siitä mitä koiran halutaan tekevän. Aina muistetaan kieltää hihnassa kiskomisesta, mutta kuinka moni muistaa lenkillä kehua koiraansa hienosti menneistä ohituksista ja yhteiskuntakelpoisesta käytöksestä.

Koiran käskytyksiä on monenlaisia. Jotkut karjuvat koirilleen ja toiset pyytävät. Tekisitkö Sinä töitä jos pomosi karjuisi pää punaisena? Auktoriteetti pitää olla, mutta missään nimessä koira ei saa pelätä ohjaajaansa! Jos koira kavahtaa ohjaajan lähestyessä, minä ainakin alan heti miettiä että mitä näiden kahden välillä on tapahtunut? Tuskin ainakaan iloista yhdessä olemista ja tekemistä...

Tässäpä taas kommentoitavaa

[Dynamo]

Minä en karju koirilleni pää punaisena.

Mutta en myöskään kysy että "tehdäänkö".
Eihän lapsiltakaan kysytä', että haluatko pestä hampaasi - vaan nyt mennään hammaspesulle!

Nyt kaima asetat selvästi tämän koulutuskysymyksen niin, että koiralle a)joko karjutaan tai b)pyydetään.

Kyllä kouluttaminen on (myös) ihan muuta.

t. maija s

ps. oletko Maija I. kilpaillut koiriesi kanssa?

[Maija]

Välimuotokin on, tiedetään. Ja on hyvin koirakohtaista mitä metodi toimii. Leoilla se on opetusvaiheessa juuri pyyntö. Kaikki rodun eivät ole luontaisia palvelijoita, esim. leonberginkoira on alkuperältään isojen alueiden vahti.

Artulla komeilee ensimmäinen leojen BH (BH tehty 2 vuotiaana vuonna 2001. Sen jälkeen yksi koirakko on tuon saanut, muille leoille on pakkunut hylsyjä...), ja tokossa olen kisannut MUTTA mulla oma jännittäminen pilasi kaiken... oli osittain omia kokemuksia nuo nouto/signaali esimerkit. Niin että tiedän ihan varmasti mistä puhun. Epävirallisissa kokeissa toimii aina kuin junan vessa, mutta heti jos se kilpailukirja on jossain muualla ku omassa taskussa niin...

Viimeisestä startista on aikaa vuosia, ja Siirin tai Bertan kanssa on varmaan seuraava startti tulossa hamassa tulevaisuudessa.

Vepekokeita tällä korkeudella on alettu järjestää vasta nyt, ja suutarin lapsilla kun ei ole kenkiä, niin vienti ei toimi 100% ja SOVEa saa kokeilla kahdesti läpi... eli ei startteja. Jännitän jopa apuohjaajan ominaisuudessa vepekokeissa ;D. Bertta starttaa ensi kesänä. Uskallan sen sanoa jo nyt vaikkei penikka ole kuin 5,5kk.

[Maija kirjautumatta]

Lisäys VePeen. Fin VPVA titteli löytyy 10 koiralta, joista nuorin syntynyt vuonna 1996...

[Dynamo]

Joo jännittäminen on hankala juttu, josta on vaikea päästä eroon.
Tuttu asia ollut mullakin. Ja osittain siksi moni kilpailuaamu valkeni tunteella, että voi ei, joko pitää lähteä Kaikessa ei tosiaan ollut riemua mukana.

Eihän kilpaileminen ole tosiaan mikään onni ja autuus, jos siitä ei nauti. Voihan koiria kouluttaa toki muutenkin, vaikka vain omaksi iloksi. Mulla vaan on itsellä ollut aika niin kortilla, että kun olen treenannut, sitten olen myös treenannut tosissani - ja oli taas aikoja, etten tehnyt yhtikäs mitään.
Ja kaveriporukan merkitystä ei voi korostaa = jos kaikki muut ovat kisahulluja, vaikea siinä on inistä vastaan.

En minäkään lähtisi kokeihin harjoittelemaan. Totta puhut. Liian kallista hupia sekä ajassa että rahassa. Ja saati että koira pääsee kenties pölhöilemään mielin määrin, ja minkäs teet

Parempi siis pysytellä vain kotimettissä Tämän sanon siis itselleni.

Toi vesipelastus on varmaan kivaa!! Kaverin mukana olen ollut jonkun kerran vepe-treeneissä Forssan liepeillä, mutta muuten se on mulle täysin vierasta.

Hyvää onnea kaimalle tuleviin kilpailuihin - muista ottaa ripulilääkettä hyvissä ajoin! Yks mun tuttu haki diapamia lekurilta, että kesti kisajännityksen. Kerran meinas nukahtaa pystyyn koirien paikallamakuun aikana...

t. maija s

[Kati S]

Meillä on tässä nyt yhden ja saman koiran kanssa kokemusta kahdesta erilaisesta kasvatusmallista.
Meidän Unon (1v 4 kk) koulutuksen aloitin minä. Olin aloittelijan innolla lukenut paljon aiheesta ja koirakoulussakin käytiin vähän aikaa. Joka paikassa tunnuttiin korostettavan lempeää pyytämistä ja palkitsemista sekä ei-toivotun käyttäytymisen huomiotta jättämistä, joten siitä lähdettiin. Koira oppi nopeasti käskyt ja totteli mielellään - silloin kun sillä ei ollut muuta menoa!
Perheen isäntä taas, joka ei turhan aikaisin tartu mihinkään toimeen, kiinnostui kouluttamisesta vasta nyt alkukesästä, metsästyskauden alkaessa kummitella jo mielessä. Hän otti heti käyttöön vähän kovemmat menetelmät, ei väkivaltaa tietenkään, mutta lujat otteet ja sellaisen karjumisen koiran ollessa tottelematon, että meikäläistä hirvitti. Mutta parin viikon kuluttua koira totteli joka tilanteessa, myös minua. Eikä selvästikään peloissaan, vaan häntä heiluen. Vähän niinkuin se olisi sanonut: "Ai, nyt te vasta sanoitte, että pitää totella AINA!"
Tarinan opetus oli tietenkin se, että minä olin ollut liiankin lepsu. Olin tulkinnut väärin ohjeet pelkkään palkitsemiseen perustuvasta koulutuksesta ja pelännyt vahingoittavani koiran psyykettä. Ja tietenkin myös ne surulliset silmät hämäsivät minua pitämään Unoa nynnympänä kuin se onkaan.
Tervepäinen koira kestää kyllä kunnon kritiikkiäkin, tietysti sen omasta luonteesta riippuen joko silkkihansikkain tai nyrkkeilyhansikkain tai jotain niiden väliltä, mutta pitää tietysti muistaa, että koulutuksen pitää olla koiran OPETTAMISTA eikä mitään jatkuvaa valta-aseman määrittelyä. Valta-aseman pitää olla selvä jo pienellä pennulla, ja terveelle pennulle se onkin jo siitä asti, kun se tajuaa, kuka talossa osaa avata jääkaapin.
Tämän verran olen kuluneena vuonna oppinut.

[Dynamo]

Usein liian lempeä (tai mitä termiä siitä sitten käyttääkin) liittyy tähän nykyajan riivaukseen eli eläinten liialliseen inhimillistämiseen. Tämähän on tuonut mukanaan kaiken maailman terapiat sun muut, joihin ihmiset höynähtävät.
Joku tuntee sen rahapussin kevenemisenä, toinen taas tienaa sillä.

Työkaverikin mietti ennen kesälomia, että pitäiskö niiden kissa viedä vyöhyketerapiaan, kun se kuulemma oli käyttäytynyt "jotenkin oudosti" (??).
Kai oli vienyt, täytyypä kysyä. No onhan sillä kisulla oma hopeinen kummilusikkakin

ms

[kerttu]

Onnea Kati - sinustahan voi olla ylpeä, kun huomasit missä mennään ja saamastasi koirakoulutuksesta huolimatta annoit Ramin panna pojan ojennukseen. Rami on tehnyt ihan oikein! Uno on reipas poika joka kestää järjestyksen ja vaatimukset kunhan ne on mitoitettu sen oppimismäärän ja aikataulun mukaan. Minä kannatan edelleen saitin koulutus sivulla olevan oppaan lukemista. Unohtakaa pelko koirien loukkaantumisesta,muttaa muistakaa se oikeudenmukaisuus.Turhia ei saa hillua,eikä omia patoutumia koiraansa syytää. Oman valta-aseman pönkittäminen simputtamalla on kans tuomittavaa.
En ole mitään pehmo juttuja enempäänsä harrastanut, mutta koirat eivät minua pelkää, ja ovat hyvin kiintyneitä minuun ja hommat hoidetaan hännät heiluen.
Tämä taas ei tarkota sitä etteikö kukin voi mun puolesta tehä parhaaksi kattomallaan tavalla, mutta silloin haluaisin nähä ne tulokset

[Dynamo]

Monilla koiraihmisillä on pää täynnä teoriatietoa, mutta ei pelkkien kirjojen avulla kanssa pitkälle pötkitä. Käytäntö (kantapään kautta) vasta opettaa.

Tämä pätee sekä koiran kasvatukseen että koulutukseen.

maija s

[Maija]

Nuo lässytykset kannatta tosiaan unohtaa... Meinaan Oulussakin on yksi koiraterapeutti jonka mielestä koiraa eisaa kieltää jos se repii parin tonnin nahkasohvaa. Sen pitää antaa repiä ja kehutaan sit kun se itse sen lopettaa...

Kun koira jo osaa jonkun homman se myös vaaditaan siltä. Mainitsinkin jossain siitä Siirin "piinaliinasta"

[Nina P.]

Meillä homma meni tavallaan vähän päin vastoin kuin Kati S:llä.

4 kuukautisena Repeläinen vietiin arkitottis-kurssille, jossa yritimme porskuttaa eteenpäin johdonmukaisuus ja päättäväisyys ohjenuorinamme. En osannut panostaa riittävästi / oikealla tavalla palkkaamiseen, innostamiseen ja treenaamisen iloisuuteen. Kyllähän Repe tottelikin, mutta silti ne koirakaverit olisivat kiinnostaneet "koirakoulussa" emännän pyyntöjä enemmän. Emäntä ei ollut hauska, vaan liian totinen.

Vasta vähän myöhemmin palat alkoivat loksahdella kohdalleen. Tajusin, että treenaaminenhan voi olla hauskaa - niin koiran kuin kuin ohjaajankin mielestä. Tokoharkoista tuli hauskoja yhteisiä hetkiä, joissa Repe yritti ihan täysillä tehdä hommat oikein.

Minusta koulutuksessa on toki edelleen tärkeää, että se on johdonmukaista ja kyllä sitä päättäväisyyttäkin tarvitaan. Homma etenee meillä kuitenkin iloisesti kannustaen. Uutta asiaa opetellaan vähän höpsöillenkin, silti keskittyen (puutun siis, jos koira aikookin tehdä jotain muuta). Oikeasta toiminnasta palkitaan runsaskätisesti - meillä toimii innokas ja iloinen kehuminen, yhteinen leikkihetki, yleensä makupalakin ja usein myös vapautus vähäksi ajaksi. Sitten taas uudestaan. Tätä jatketaan, kunnnes tiedän, että koira ymmärtää mitä sen halutaan tekevän. Meillä kontakti toimii nykyään hyvin, ongelmia tulee lähinnä juuri silloin, jos koira ei ymmärrä mitä siltä halutaan (tai jos on iiihania tyttökoiria lähistöllä). Jos koira ei keskity, vaikka se osaa homman, komennan sitä. Meillä yleensä päättäväinen ääni riittää, "Repe, nyt keskityt!". Joskus otan pään molemmin puolin kiinni (huom. en revi parrasta), katson tiukasti silmiin & pidän puhuttelun.

Tietysi täytyy varmistaa, että koiralla on kaikki kunnossa, voihan se kieltäytyä tekemästä jotakin siksikin, että jostain sattuu. Yksissä agilitykisoissa Repe ei tullutkaan lähdössä minun perääni, vaan jäi haistelemaan. Menin koiran luo ja hoputin sen liikkeelle. Repe hyppäsi ehkä 4 ensimmäistä estettä ja jolkotti sitten kuono maassa lopun matkaa. Ei auttanut, vaikka miten yritin innostaa / komentaa. Hetken päästä sitten selvisi, että paralla oli maha aivan sekaisin.

Meillä koulutus tapahtuu siis ehdottoman iloisesti niin, että yhteispeli sujuu ja kontakti on kunnossa. Toisaalta tykkään, että tuo saa olla vähän sellainen "metsäläinen", kovaa kuria en normaalioloissa pidä. Silloin, kun ollaan treeneissä / kisoissa suoritusvuorossa, homma tehdään kunnolla.

[Dynamo]

Nina P. wrote: "Kyllähän Repe tottelikin, mutta silti ne koirakaverit olisivat kiinnostaneet "koirakoulussa" emännän pyyntöjä enemmän."

Kannattaa muistaa, että etupäässä koulutuksissa ottaa opin emäntä, ei koira
Kun ollaan kahdestaan, niin silloin emäntä soveltaa oppimiaan oppeja ja niksejä koiraan. Kaikki sujuu paljon paremmin, kun ollaan ilman häiriötekijöitä.
Kun ne sujuvat kahden kesken, sen jälkeen kokeillaan, miten homma hoituu muiden koirien läsnäollessa.
Tämä pätee erityisesti nuoren koiran kanssa.

Olit Nina kyllä vienyt repsukan aika nuorena kentälle. Sen ikäisen paikka on penturingeissä, joissa opetellaan etupäässä sosiaalisuutta ja käytöstapoja.
Varsinainen tottelevaisuus tulee vasta myöhemmin.

Jokaisella koulutusohjaajalla on kuitenkin omat tapansa. Kun menee koiran kanssa kentälle, kannattaa muistaa, että oman koiran asioista päättää jokainen itse, ei koulutusohjaaja.
Jos tuntuu siltä, että nyt riitti meille tältä kerralta, silloin mennään sivummalle - hihkuu koulutusohjaaja sitten mitä tahansa

Iloisia koulutuksia kaikille!


ms

[kt]

Meidän koirat koulutetaan ns. positiivisen oppimisen kautta: hyvät suoritukset palkitaan avokätisesti (herkuin, leikein, mitenkä kullekin) mutta huonot suoritukset jätetään huomiotta. Tähän liittyy hyvä esimerkki: kuvitellaan että lasket matematiikan laskuja. Millä tavalla opit itse paremmin ja millä tavalla motivaatiosi oppimiseen säilyy jos a) oikea vastaus jätetään huomiotta ja väärästä rangaistaan luunapilla otsaan, b) oikeasta vastauksesta saat karamellin, väärästä luunapin otsaan vai c) oikeasta karamelli, väärä jätetään huomiotta? Itse valitsisin tuon viimeisen vaihtoehdon.

Kun koira on sitten koulutettu niin, että se tietää mitä siltä odotetaan kun tietty käskysana sanotaan, tätä vaihetta ei enää sanota koulutukseksi. Senhän koira osaa jo, joten kyse on enää tottelemisesta eikä uuden asian opettamisesta. Ja meillä koiria ei pyydetä tekemään mitään, niiden kanssa ei neuvotella eikä niiltä kysytä mitään. Kun käsketään, ei vaihtoehtoja ole kuin totella.

Spinone on tietenkin hyvin erityyppinen koira kuin nämä russellit, jotka testaavat lähes päivittäin sitä, kuka meillä oikein käskee. Jos spinolle antaa hieman enemmän vapauksia, se ei ehkä vie koko kättä kuten nämä meidän kullannuput. Ne kuvittelevat välittömästi olevansa perheen kingejä, ja alkavat kyseenalaistaa auktoriteettiamme. Voi kuulostaa aika tiukalta kasvatukselta mutta koen helpompana elää kahden urosrussellin kanssa kun ne ovat hyvin koulutettuja ja tottelevaisia. Ne voivat lenkkeillä isossakin koiralaumassa irrallaan, sillä minä päätän kuka meillä tappelee ja milloin. Tosiasiassa tällainen tiukka linja vaikuttaa koiriimme siten, että ne ovat levollisempia, koska tietävät että niiden vastuulla ei ole pitää huolta laumasta koska pomo(t) hoitaa ne hommat.

Olen samaa mieltä siitä, että koiran tottelemisen halun tulee perustua kunnioitukseen omistajaa kohtaan ja pelokas koira on kamalaa katseltavaa. On kuitenkin hieman rotukohtaisia eroavaisuuksia koirien tavassa suhtautua käskytykseen. Itsenäisesti työskenteleviksi jalostetuilla luolakoirilla on rotuominaisuutena pelottomuus sekä toisaalta itsenäinen työskentelytapa. Miellyttämisenhalu puuttuu kokonaan. Tämä saa aikaan sen, että russellin mielestä se pärjää vallan hyvin yksinkin tässä maailmassa, mihin edes isäntää/emäntää tarvitaan? Se tekee jotain vain kun se itse hyötyy siitä jotain (ts. se on pallo, ruokaa, leikkiä, riistaa). Meillä ei koiria kohdella huonosti vaikkakin muutaman kerran on niskavilloista pienellä perse-otteella haettu kotiin. Tottelevaisuus perustuu ilman muuta herran pelkoon vaikkakaan häntä koipien välissä meillä ei kävellä. Pelkoon ei ole aihetta kun käsketään tekemään jotain vaan vasta sitten kun ei totella ;D

[Dynamo]

kt wrote: "Ne voivat lenkkeillä isossakin koiralaumassa irrallaan, sillä minä päätän kuka meillä tappelee ja milloin."

Ohhoh.

Mutta mitäs sitten kun päätöksen tappelemisesta tekee joku muu kun russeli?

[kt]

;D Niin, tarkoitin vaan meidän koiria, ne kun mielellään tappelisivat muiden kanssa. En anna niiden tuijotella muita, äristä tai muutenkaan haastaa ketään. Kavereita ei tarvitse olla kenenkään kanssa mutta toimeen on tultava. On tietenkin joskus käynyt niin, että joku muu koira on tehnyt aloitteen ja jopa tullut kiinni koiriimme, silloin tietenkin koira voi puolustaa itseään. Mutta tällä rodulla kun tuppaa olemaan se suurtakin suurempi ego niin yleensä ne on näitä russelleita, jotka koiraporukassa alkaa haastamaan ja uhittelemaan. Ja sitä en salli. Yks päivä lenkkeilin seurakaverin kanssa, hänellä oli kolme erirotuista urosta mukana. Kielsin meidän poikia haastamasta het alkuunsa kun koittivat murista ja lenkki menikin oikein mukavasti, kaikki sulassa sovussa irrallaan.