|
Post by kerttu on Apr 10, 2005 20:54:08 GMT 2
Onnittelut tänään valitulle uudelle jalostusneuvojalle Salla Finnilälle työsarkaa on varmasti kovasti, mutta oli ilo todeta, että sait kaikkien pienrotujen yksimielisen kannatuksen valintaasi. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle! Olisimme todellakin odottaneet saitillekin aktiivisesti kirjoittelevien tulevan paikan päälle Kalajoelle keskustelemaan mieltäpainavista asioista kasvotusten. Vaikeneminen on hyväksymisen merkki, näinhän se on tulkittava. Tätähän minä jo ennakoin silloin kun toukotreffejä suunniteltiin ja epäilin jaksaako porukka liikahtaa kolmena perättäisenä kuukautena. Aika näyttää mitkä tapahtumat koetaan tärkeimmiksi. Mielestäni tämä viikonloppu olisi ollut yksi tärkeimmistä käyntikohteista. Tämän jälkeen on turha kenenkään valittaa ettei ole ollut vaikutusmahdollisuutta. Halusta kaikki on kiiinni. Roturyhmä palaverin pöytäkirjan laitamme nettiin lähiaikoina, päätöksemme olivat yksimielisiä, ja niiden mukaan tullaan elämään rotuamme koskevissa asioissa.
|
|
Wilma
Full Member
Posts: 149
|
Post by Wilma on Apr 11, 2005 6:03:05 GMT 2
Onnittelut uudelle jalostusneuvojalle.
Kalajoen reissu oli hyvä ja antoisa reissu,kannatti olla mukana.
|
|
|
Post by Salla F on Apr 11, 2005 7:03:38 GMT 2
Kiitos vaan onnitteluista. Työsarkaa riittää, mutta työ eri rotujen kanssa on mielenkiintoista. Nyt vain hankitaan urakalla koetuloksia, jotta rotumme saa ansaitsemansa arvostuksen ulkopuolistenkin silmissä. Alku on hyvä, ja työtä pitää itse kunkin jatkaa! Salla
|
|
Maija kirjautumatta
Guest
|
Post by Maija kirjautumatta on Apr 11, 2005 8:35:21 GMT 2
Onnea vielä kerran näin netissäkin!
|
|
|
Post by Dynamo on Apr 11, 2005 10:49:22 GMT 2
Moro,
Kuinkas monta spinone-ihmistä Kalajoella oli?
m.
|
|
|
Post by Salla F on Apr 11, 2005 11:16:27 GMT 2
Kalajoella oli edustettuna reilu 20 spinoneharrastajaa, joista osa valtakirjoilla. Riitta Lamminsalon luento jalostuskoiran valinnasta oli erittäin mielenkiintoinen. Hän puhui ominaisuuksista, jotka voi jalostuksella hävittää, eikä niitä saa enää takaisin. Koska saitilla on peräänkuulutettu geneetikkoja ja metsästysominaisuuksia, kysyin, ovatko metsästysominaisuudet ominaisuuksia, jotka voidaan hävittää niin, ettei niitä saa enää takaisin. Vastaus oli "Kyllä!". En osaa ainakaan itse tätä kovin monella tapaa tulkita. Salla
|
|