|
Post by Nina V on Dec 19, 2004 17:49:58 GMT 2
Meillä on ilmaantunut OUTO ongelma: Välkyltä leikattiin alkusyksystä aivan vaaraton rasvapatti selästä. Leikkaus ja toipilasaika sujui ihan ok, ja tikit otettiin sitten pois. Sitten lähdettiin ihan normaalille lenkille ja RÄTS! koko haava oli auennut ja koko koira yltäpäältä veressä ja juoksujalkaa lääkäriin. Totesi, ettei ilmeisesti haava ollut kasvanut juurikaan kiinni, johtuuko sitten Välkyn tosipaksusta nahkasta vai mistä. Koiranarkoosiin, uusintaompelus nyt kahteen kerrokseen ja lompakko keveämmäksi melkein taas 100e.
ja sitten taas odotettiin, syötiin antibioottia ja oltiin tarkkana. Tikit poistettiin vasta 14 päivän perästä ja haava näytti parantuneen oikein hyvin.
Ja sitten sieltä täältä alkoi tulla esille ihonalaiskudoksen ompelustikkilanka, joka ei ollutkaan sulanut. Minä vaan nipsin sojottavat tyngät pois.
Nyt reilu kaksi kuukautta myöhemmin Välkyn selässä on leikkauskohdassa avoin reikä. Siihen tulee rupi, putoaa aikanaan pois ja taas tulee verta ja taas rupi jne. Reikä, halkaisijaltaan pari mm, on avoin ja tulehtumaton, mutta reikä koiran sisälle ( siis ihon alle, eipäs nyt liioitella).
Eläinlääkärien mielestä tällaista sattuu aniharvoin ja syy täysin tuntematon. Ja ttas odotetaan ja seurataan tilannetta.
Onko tämä jokin ihmeen hylkimisreaktio, allergia, vai mitä ihmettä. Minua huolestuttaa. Entä jos Välkky joutuu vielä joskus leikkaukseen eikä haava umpeudukaan? ÄÄK kauhuskenaarioita ja painajaisia!
Onko kellään kokemusta vastaavasta tai tietoa?
T. Nina ja reijällinen spinone
|
|
|
Post by carita on Dec 19, 2004 17:57:41 GMT 2
Minulle tulee heti mieleen tuo sairaalabakteeri (hoitoalan immeinen, huomaako)... onko otettu verikoetta? Kaverillani oli aikoinaan irlis jolle tuli haavoja tassuihin (ei siis leikkauksen jälkeen) ja siellä koirassa asusti joku pöpönen jota oli tosi vaikea taltuttaa (itse asiassa sitä ei saatu koskaan pois yrityksistä huolimatta). Mutta voiko olla joku semmoinen??? Bakteeri joka ehkä on resistentti tuolle antibiootille?? Vai onko jo tutkittu tämä mahdollisuus?
|
|
|
Post by carita on Dec 19, 2004 18:00:57 GMT 2
ja vielä mietteitä, meillä oli vuonna -69 syntynyt bokseri, jolta leikattiin pieni rasvapatti päästä, ja koira kun oli muutenkin ryppyinen, niin kiinniompeleminen ei sujunutkaan niin kauhean kauniisti, reunat eivät osuneet niin tasaisesti kun piti ja siihen jäi pieni avonainen haava koiran loppuelämän ajaksi, välillä se oli ihan ok, välillä aukesi, ei koira siitä sitten kärsinyt mutta ei se kaunista katseltavaa ollut... siihen me ei koskaan saatu mitään selitystä...
|
|
|
Post by Dynamo on Dec 20, 2004 8:57:20 GMT 2
Nina moi,
Jos tossa sittenkin olisi kyseessä se omellanka-allergia, josta oli puhetta Messarissa. Nuo oireet sopivat vain niin meikäläisen "siihen yhteen" -haavaan.... Samanlainen kaunokainen mulla on vatsassa, ontto reikä, ja kaikki johtui allergiasta. Muille: mulla oli siis vatsassa muutaman tikin ommel vuosia sitten. Kerran kun istuin niin präts - haavan avautui kuin vetskari. Loppujuttu sama kuin Välkyllä...
Pikaisiin paranemisiin!
t. maija
|
|
|
Post by Nina V on Dec 20, 2004 11:48:01 GMT 2
Kiitokset vihjeistä, toivottavasti reikä sentään vielä joskus umpeutuu eikä komplikaatioita ilmene.
Täytyy ottaa selvää, josko homeopatiasta löytyisi apua. Rullan siskon omistajakos se oli esim. homeopaatti, voisiko häneltä saada neuvoa?
terv. Nina ja lumiturvat ( meillä on siis LUNTA)
|
|
|
Post by carita on Dec 20, 2004 14:08:44 GMT 2
Juupa juu, en minä kyllä sitä sairaalabakteeria oikein tarkoittanutkaan, vaan verrannollisesti... mutta sitten kun luin uudestaan tuota sinun tekstiä niin eihän siellä tulehdusta näkynyt ja sehän olisi ollut ihan eri juttu.
Daisyllä muuten kävi samanlainen tapaus nuorena, kun sakemanni nappasi sitä hännästä kiinni ja puri luita myöden läpi. Häntää tikattiin ja hoidettiin, mutta eipäs lähtenyt kasvamaan kiinni vaan repesi auki kokonaan, tikit poistettiin ja avohaavahoitona jatkettiin, vesisuihkutusta päivittäin, kesti kauan mutta avohaavahoitona se parani sitten sisältäpäin eikä enää märkinyt. Kyllä teilläkin kuule hauva paranee vaikka viekin vähän aikaa, älä masennu... t. Carita
|
|
|
Post by Anna ja Bee on Dec 27, 2004 15:02:38 GMT 2
Nina V: Meillä on ollut samanlainen tapaus Alkoi siitä, kun pehvan päälle kasvoi useampi vuosi sitten rasvapatti, sellainen vähän viinirypälettä isompi möhkäle. Kerran se sitten puhkesi, mömmöt puristettiin pois ja elämä jatkui. Muutama vuosi sen jälkeen patti ilmestyi taas, ja puhkesi jälleen omia aikojaan. Sepä ei sitten ikinä enää umpeutunutkaan, vaan puhkesi vähän väliä uudestaan ja "patin" kohdalle jäi siisti 2-3 mm kokoinen aukko. Ei verta, ei mitään, mutta jotenkin etova. Ja pakkohan sitä silti sormeilla Eläinlääkärit ei tykänneet että se olisi mitenkään vaarallinen ollut. No, johtui mistä johtui, mutta sterilisaation jälkeen (Bee on narttu) muistaakseni vaiva lakkasi.
|
|
|
Post by Nina V on Jan 2, 2005 13:54:52 GMT 2
Välkky kiittää kaikista vastauksista. Ongelma tuntuu olevan itseasiassa jos ei kovin yleinen niin kuitenkin aika useilla koirilla, rodusta riippumatta. Osittain ainakin tuntuu johtuvan ompelulangasta. Tästä on tiedotettu jo agentillemme Eläinlääkikseen, odotamme kommenttia.
Välkyllä tällä hetkellä taas rupivaihe, mutta kun pikkupiraijamme Rulla menee ensi viikolla lääkäriin rokotettavaksi, niin taas kysellään tästäkin.
Jaana , (ilmeisesti Rullan siskon omistaja) tiedätkö onko homeopatiasta apua?
kysyy Välkky
|
|