Tappelua

[maija s]

Nuo on just v-mäisiä kun sitten kaikki koirat kiihtyy sekunnissa ja eikun kiinni. Monasti ei katota siinä vaiheessa isketäänkö bestiksen persuksiin vai sen vihollisen

Meillä on just tällasia kiihtymisiä nollasta sataan, kun avataan takaportti pellolle. Siksi on pakko katsoa, keitä on mukana ja keitä ei. Ollia ne tilanteet ei ole koskaan hetkauttaneet, koska se vetää jo miljoonaa kaukana. Muut pyörii jaloissa ja uhittelee toisilleen ja siinä vaiheessa huudan Ollin. Kun se tulee, sanon vapaa ja muut lähtee sen perässä hulluna.
Ainakin toistaiseksi tämä uunottaminen on toiminut.
Siis bulli ja Olli eivät lenkkeile samaan aikaan kun nartut. Sitä riskiä en ota. Bullit ovat pitkäpinnaisia, mutta tunnetusti vaikeita pysäytettäviä, kun iso ratas lähtee liikkeelle....

[kt]

Sekaannunpa minäkin tähän keskusteluun...niin, meillähän on nämä kaksi ärrieri-urosta, ikäeroa on 1V3kk. Vanhempi on kohta 4 V ja nuorempi on nyt 2,5 V. Kaksi kertaa on pojat tapelleet keskenään aika railakkaasti, kerran on käytetty molempia sen vuoksi eläinlääkärillä. Molemmat tilanteet sattuneet vahingossa, ja toinen oli oma mokani.

Pointtini on se, että kaksi samaa sukupuolta olevaa koiraa, pienelläkin ikäerolla, voi tulla hyvin toimeen keskenään, meilläkin koirat ovat parhaita kavereita keskenään vaikkakin kahdesti on tapeltu tosissaan. Aiemmat kirjoittajat ovat antaneet mielestäni todella hyviä vinkkejä ja näkökulmia tilanteeseenne mutta kokemuksesta annan vielä yhden vinkin, jonka avulla ainakin meillä on rauha maassa:

omistajan on johtajana pidettävä huolta myös koirien keskinäisestä laumajärjestyksestä ja sen säilymisestä. Toisen nartuista on oltava johtavassa asemassa toiseen narttuun nähden, ja sinun tulisi koko lauman johtajana tukea sitä niin että molemmille koirille on selvää mikä on niiden asema niiden keskinäisessä suhteessa. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, kumpaakin koiraa ei voi kohdella samalla tavoin, ainakin mikäli on uskomista laumajärjestysteorioihin. Ja minä uskon, koska meillä se toimii. Toista kohdellaan johtajakoirana, toista "alempiarvoisena". Tämä ei tarkoita tietenkään sitä, että toista kohdellaan huonosti millään tavalla, vaan että johtajakoiralla on esim. joitakin etuuksia toiseen koiraan nähden. Olen muutaman kerran painottanut toisen koiran johtajuutta myös siten, että olen pitänyt vanhemman koiran puolta mikäli se on aiheesta ja kohtuullisella voiman käytöllä ojentanut nuorempaa, joka on "pokkuroinut" vanhempaansa vastaan. MUTTA, kuten sanottu, kaikki koirat eivät vain sovi yhteen vaikka omistaja tekisi mitä ja olisi kuinka guru koirankasvattaja ja kouluttaja. Jos luonteet eivät käy yksiin, on elämä jatkuvaa veitsen terällä oloa, koskaan ei tiedä milloin räjähtää. Ja usein jo yksikin tappelu voi jättää jälkensä koiran luonteeseen ikävällä tavalla. Onneksi omani ovat tottuneet saamaan osumia metsästyskäytössä joten ne palautuvat nopeasti eivätkä säikähdä vaikka naama olisi veressä. Siltikin minäkin harkitsen tarkkaan milloin meille tulee seuraava uros. Turvallisinta taitaa olla ottaa se narttu meille kuitenkin...

(Uuh, anteeksi sekava tekstini, töissä kiireessä kirjoittelin...)

[maija salmi]

Kt wrote: "Toisen nartuista on oltava johtavassa asemassa toiseen narttuun nähden, ja sinun tulisi koko lauman johtajana tukea sitä niin että molemmille koirille on selvää mikä on niiden asema niiden keskinäisessä suhteessa"

Niinpä. Näinähän se menee. Tai pitäisi mennä.
Jostain kumman syystä tämä ei kuitenkaan aina toimi; syyt? Who knows?
Lienevät monen yhtälön/sattuman/tuurin summaa.
Vaikka ihmisellä olisi kuinka hyvin tieto-taitoa hallussa ja erinomainen koiranlukutaito (joka muuten puuttuu tosi monelta!!), silti ei homma suju vaikka kuinka haluaisi.

Tosi hyvä kirja on muuten Erkki "Susi" Pulliaisen KOIRA KOTONA JA LUONNOSSA.
Se kyllä antaa jokaiselle jotain uutta. Varmasti apua monissa pulmatilanteissa. Suosittelen!

[carita]

Nii-iin, usein me omistajat muuten kuvittelemme että vanhempi koira on itsestään selvästi johtavassa asemassa ja vahvistamme iloisesti tätä koiraa. Mutta, sepä voi hyvinkin olla pehmeämpi ja peräänantavampi kuin nuori koira ja silloinhan tapahtuu virhe, eikö vaan??

Ja sitten, miten voidaan sataprosenttisesti enää luottaa laumaan kun sen joutuu jättämään yksin kotiin esim. töihin lähtiessä? Eri juttu on jos aina pystyy olemaan paikalla vahtimassa, mutta sekin on varmasti uuvuttavaa ja hermoja raastavaa. Ei mikään helppo tilanne.

Kuulin juuri tutulta bokserikasvattajalta että hänellä ei yli kolmenkymmeneen vuoteen ole koskaan ollut ongemia koiriensa kanssa, ja nyt hänellä on 1,5 narttu joka ei kerta kaikkia voi sietää hänen 3,5 vuotiasta narttuaan. Paha tilanne ja nuorempi joutuu muuttamaan. Kamalaa sanon minä, toivottavasti ei ikinä joudu kokemaan tällaista tilannetta.

[kt]

Joo, niinhän se on että aina ei keinot riitä vaikka kuinka tietäisi miten asioiden pitäisi mennä

Carita on oikeassa siinä, että aina vanhempi koira ei ole automaattisesti se johtaja. Joudun tarkkaan tiiraamaan koiriemme käytöstä ja kehityssuuntaa koska nuorempi omaa taistelutahtoa potensiin 10 enemmän kuin vanhempi koira. Se on todella tiukka tapaus tarvittaessa ja pyrkii välillä muutoinkin kokeilemaan joko pomon paikka olisi vapautunut. Vanhempi on kuitenkin helposti pitänyt asemansa ja hänen muut ominaisuutensa, lähinnä henkiset, pitävät hänet johtajana vielä varmasti vuosia jos vain kunto kestää. Mutta vielä tulee se päivä eteen että osat vaihtuvat toisinpäin. Eilen oli kuitenkin ihanaa seurata poikien yhtiestyötä metsällä, ei pienintäkään riitaa vaikka olivat saman saaliin perässä samassa kolossa, päinvastoin vanhempi tuki nuorempaa ja kokemattomampaa. Ja kun saalista sitten saatiin, kaverukset "nautiskelivat" siitä sulassa sovussa

[maija s]

En muista että meillä olisi mennyt yhdenkään uroksen vallanvaihto täysin kivuttomasti. Eikä se ole ollut niinkään, että se seuraava siellä uroksen takana olisi ollut erityisen kärkäs kalifiksi kalifin paikalle - kaipa sen on luonto järjestänyt, että kun etummaisen askel alkaa painaa, se takana tulija katsoo, että jaahas, nytkö olisi sitten vallanvaihdon paikka...
Mutta harvapa seniori, jos henki pihisee ja luonnetta löytyy, siirtyy suosiolla syrjään. Näitä asioitahan voimme usein seurata mm. lauantai-illan Avara luonto -ohjelmista

[carita]

Muistan ekan irlikseni, narttu joka eli tooosi kauan ollakseen irkku, ikää kertyi 10,5 vuotta. No, tämä Stella ei voinut sietää dalluja. Ja niitähän vilisi meidän asuinympäristössämme. Naapuriin kun oli syntynyt seropipentue, dallu-colliesekoitus, 9 pentua joista 7 myyty naapureille, jippiiii...

Vuosia taisteltiin ohitustilanteissa näiden pilkkukoirien kanssa, kunnes eräänä päivänä Stellan ollessa noin 9,5 vuotias (sydänlääkkeillä ja vähän heiveröinen kulku)... Stella käänsi päätään ja katseli eri suuntaan kun dallu käveli vastaan, ei ollut huomaavinaan koko koiraa.

Siisti tapa mielestäni koiran todeta että nyt eivät voimat enää riitä taisteluun joten luovun suosiolla !

[carita]

Ja tänään meinasi käydä köpelösti - tai oikeammin sanottuna - olisi käynyt jos ei olisi ollut nippu spindejä hihnassa vaan esim joku ärhäkkäämpi rotu.

Kävelin iltalenkkiä ja olin päättänyt kulkea sellaista mukavaa pientä autotietä missä taloja molemmin puolin (tykkään ihailla muiden ihmisten kukkaloistoa näin keväällä ).

Siinä tallustelin kaksi koiraa molemmissa käsissä, kunnes yhtäkkiä - pyörremyrsky hyökkäsi laumaan....

Ensiksi en tajunnut mikä siinä tuli, sitten näin oman lauman keskellä pomppimassa vaalea labukkanarttu, hyppeli ympyrää omien koirieni sisäringissä ja haukkua loksautti jokaiselle vuorollaan. Irvisteli rumasti koko kalustollaan Omat koirat tanssivat ympyrää ja pitivät katsekontaktia palleroon mutta eivät onneksi puhuneet mitään eivätkä edes suuttuneet tilanteesta.

Labukkapallero ampaisi ulos ringistä ja palasi yhtä nopeasti takaisin keskuuteemme. Omistaja huutaa naama punaisena koiraansa takaisin (oli siis juossut suoraan pihasta ajotielle).

No, vihdoinkin tämä tyttönen älysi totella omistajaansa ja palata pihalleen ja minä käskytin koirat vielä seuraamaan minua ja lähdimme livokkaan kiireen vilkkaan

Mietin siinä jälkeenpäin että onneksi on kiltti rotu tämä spinone, mitenköhän koiran olisi käynyt jos olisi ollut lauma ärhäkkäämpiä sorttia hihnassa.

Arvatkaapa menemmekö enää ihailemaan niitä kukkia siihen talorykelmään, ei todellakaan, saavat kyllä kasvaa ihan rauhassa ;D ;D

[carita]

Edelliseen juttuun toisto - tällä kertaa viisi spinonea ja yksi kissa. Oltiin koiriemme kanssa lenkillä ja yhtäkkiä Kaxen huomaa ojassa kauniin pullean mustavalkoisen kissan joka luuraa meitä salakavalasti ja ilkeästi .

Ling ja Trixi olivat juuri edellisellä viikolla käyneet moikkaamassa Nevin ja Rillan kamua Mimmiä, joten meidän porukalla on se käsitys että kissit ovat yes juttu. Mutta auta armias - tämä kaveri olikin täysi peto. Varoitti sihisten kerran ja samassa se hyökkäsi koiralaumaan tassut levällään ja kynnet harottaen - kuin ohjus keskelle spinonenippua. Tätä samaa toistui KOLME kertaa, se välillä tanssahteli poispäin ja otti uutta vauhtia.

Carita huutaa Liisulle että tee jotain, ota pois tuo peto, ja Liisu huutaa takaisin että mitä minä voin tehdä? Omistajat (kisulin) seisovat vieressä ja huutavat että "kyllä se kohta lopettaa" Voi hyvänen aika olipas rauhoittava lausahdus.

Koirat saatiin peruutettua pois taistelutantereelta ja peto jäi sinne vaanimaan seuraavaa uhria. Kaikki viisi käyttäytyivät tosi siististi ja mallikelpoisesti, eivät riehuneet eivätkä sätkyilleet (toisin kuin emännät).

Mitenkähän olisi käynyt jos olisi ollut esim. karkkareita hihnanpäässä, olisiko peto selvinnyt tilanteesta .

Että tällainen päivälenkki tällä kertaa, löytyykö keltään vastaavia kokemuksia