|
Post by Nina P. on Oct 18, 2004 18:43:32 GMT 2
Repe on saanut harrastuspiireissä kovasti ihailijoita, mutta nämä ihmiset eivät silti itse haluaisi spinonea, "koska se on niin iso ja parta on sottainen". Itseäni tämä parta-asia ei ole koskaan juuri haitannut - vaikka sitten kun joskus muutetaan, en kyllä halua enää puhtaan valkoisia seiniä, joissa kaikki roiskeet näkyvät . Kovasti ketterä tuo otus myös on. Ikinä se ei leikkiessään ja reuhoessaankaan törmää mihinkään, vaan väistelee näppärästi huonekaluja ja muita esteitä. Tosin lenkillä Repe tuijottaa joskus jotain tyttökoiraa niin intensiivisesti, että voi kävellä päin liikennemerkkiä Rauhallisuus on aika suhteellinen käsite. Tutut setterinomistajat pitävät Repeä kovasti rauhallisena, mutta kyllä tuo välillä riehaantuu aivan pöhköksi. Naapuriin asti kuuluu älämölöä, kun Repe ja Sami painivat ja reuhovat. Omasta mielestäni poika osaa olla sekä että. Potkua löytyy kun tarvitaan. Treeneissä ollaan viime aikoina saatu kiitosta siitä, miten hyvin yhteistyö toimii. Ei me välttämättä osata tehdä kaikkia juttuja oikein, mutta Repe on aina kamalan innoissaan ja touhottaa iloisena & yrittää olla mieliksi. Miellyttämisenhalu on kuitenkin erilaista kuin esim. paimenkoirilla. Ei tämä kulje vierellä minuuttitolkulla silmiin tuijottaen. "Yhdessä on kiva touhustaa, mutta jos mamma ei huomaa minua, keksin kyllä omaakin tekemistä" on Repen motto. Repellä on myös selvästi omanlaistaan huumorintajua. Kun se tajuaa, että jokin asia naurattaa ihmisiä, se toistaa sitä yhä uudelleen. Ja sitten kun Repe on onnellinen, se myös selvästi "hekottelee" suu virneessä. Olen monesti hämmästynyt sitä, miten hyvin tuo tulee toimeen paitsi lasten, myös erilaisten eläinten kanssa. Pikkusiskon gerbiilien ja ystävän kääpiökanin kanssa tuo seurusteli aivan luontevasti. Vanhempien kissanpentu saa leikkiä Repen hännällä ja korvilla ihan rauhassa, ikinä tuo ei hermostu vaikka pienet kynnet ovat kovin terävät. Vain toisille pullisteleville uroksille Repe sanoo takaisin. Lisäisin vielä yhdeksi tyypilliseksi piirteeksi ilmeikkyyden. Ainakin Repen naamasta näkee selvästi, onko se iloinen vai surullinen. Kerran yksi pikkutyttö sanoikin, että "sillä on ihan ihmisen silmät".
|
|
|
Post by Dynamo on Oct 19, 2004 10:55:20 GMT 2
Salla kyseli mielipiteitä riistavietistä ja koulutettavuudesta.
Kyllä saalisvietti (riistavietti) on se asia, joka tekee yleensäkin koiran oppimisen mahdolliseksi. Sanotaan, että saalisvietin alaisuudessa koiran oppimiskyky on erittäin korkealla. Koira myös kokee olevansa aika vahvoilla siinä tilanteessa - joka omalta osaltaan lisää onnistumisen mahdollisuutta.
Ilman viettejä kouluttaminen lienee mahdotonta? Kaikkeen toimintaanhan koira tarvitsee ärsykkeen, joka laukaisee/herättää viettitoiminnan. Ja koira pyrkii toimimaan niin, että herätetty vietti tulisi tyydytettyä.
Perin loogista! Kyllä koulutettavuus ja saalisvietti kulkevat käsi kädessä.
Saalisvietissä on vaan se huono puoli, että se on nopeasti kyllääntyvä viettialue. Siksi harjoitteiden pitää olla lyhyitä, nopeita ja palkitsevia varsinkin aloittelevalle koiralle.
ms
|
|
Maija
Full Member
..Paras tapa s?ilytt?? kasvonsa, on pit?? niiden alaosa suljettuna...
Posts: 195
|
Post by Maija on Oct 19, 2004 19:42:26 GMT 2
Pakko kommentoida; Saalisvietti ja riistavietti eivät ole yksi ja sama asia Saalis(tus)vietti: Näköetäisyydellä koira ajaa takaa pakenevaa "saalista". Saatuaan saaliin kiinni, koira tarttuu siihen ja tekee ns. tapporavistuksen. Saalis voi olla pallo, rätti, patukka, toinen eläin tai mikä tahansa liikkuva. Siis koiralla voi olla voimakas saalistusvietti vaikkei sillä olisi hajuaistia olemassakaan. Riistavietti: Riistavietti laittaa koiran käyttämään nokkaansa riistan toivossa ;D Siis koiralla voi olla erittäin voimakas riistavietti ilman että se teurastaa naapurin pihalla juoksevan kissan... Ja Sallalle; Voimakkaalla saalistusvietillä varustettu koira on helppo motivoida ja kouluttaa jos nykii oikeista naruista. Voimaakkaalla riistavietillä varustetulle koiralle saa todella tehdä töitä jotta tulee itse kiinnostavammaksi kuin riistan jälkeensä jättämät aromit lähipusikoissa... Toki jos palkkaa koiraa linnun kantamisella...
|
|
|
Post by Dynamo on Oct 20, 2004 7:24:29 GMT 2
Sori sekaannus. Tuo aikaisempi viestini koski nimenomaan saalisviettiä. Ne kyllä ovat niin liki toisiaan, että usein sekoittuvat keskenään - muuallakin kuin mun päässäni ms
|
|
|
Post by Dynamo on Oct 20, 2004 11:43:39 GMT 2
Aiemmin kirjoitettiin, että spinone on jännä sekoitus kovaa ja pehmeää. Se on hirmuisen oikein sanottu. Spinone voi olla niin nöyrää, niin nöyrää - ja hetkessä ollaan umpiluuta, kun sille päälle sattuu. Spinoneiden kanssa on ainakin säästynyt koivuhalko ja saapas Kyllä meillä pojat ainaskin pidetään kurissa ja herran nuhteessa älyttömän pienillä jutuilla. Ja se on kivaa sekä pojille että mammalle. Mutta eivät ne sen kummemmin hätkähdä jos niille rähjää jotain älytöntä - kattovat vaan että rauhotus ny ms
|
|
|
Post by carita on Oct 20, 2004 14:08:21 GMT 2
Tuo Maijan kirjoitus herättää kysymyksen että kuinka usein on perintötekijät taustalla ja kuinka usein on ihminen pilannut koiran (tästähän käydään kädenvääntöä mutta silti...). Kirjoitat että (en osaa tuota kopiointitekniikkaa ) on säästynyt koivuhalko ja saapas, joo, siis, kuinkahan moni "arka" spinone on saattanut mennä pilalle siitä syystä että omistajat eivät osaa lukea koiraa, se ehkä alistuu kun sitä kommennetaan mutta kun ei osaa lukea näitä eleitä, ehkä komento vaan jatkuu, ja pehmeää luonnetta omaava koira menee kipsiin, ja näin syntyy sitten luimistelija??? Varsinkin kun ottaa huomioon että moni ehkä vertaa tätä rotua saksanseisojiin, jotka takuulla kestävät kovempiakin otteita. Voiko olla niin ettei meillä olekaan ongelmia rodun kanssa, vaan ehkä omistajien Mielipiteitä tähän
|
|
|
Post by Dynamo on Oct 22, 2004 7:47:00 GMT 2
Caritan kirjoitukseen:
Edelleen uskon, että SUURIN syy spinonen "luonneongelmaan" (?) on perintötekijöissä, ei ihmisissä. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, mulla on ollut pari-kolme pentua, jotka olisi suoraan sanottuna voinut jäädä syntymättä. Ainahan kaikissa pentueissa on luonne-eroja, mutta kun on niin selviä, joku mättää. Meillä pennut on aina pidetty samalla tavalla ja niiden kodeissa ei ole ollut moitteen sijaa. Yhtäkin olen seurannut läheltä, kun on sukulaisella. Kun spinone on muutenkin herkän sorttinen ja hienoinen pehmoilija, ei geeneissä tarvitse paljoa mättää kun se näkyy luonteissa. Ja kyllä näitä "luonnevikaisia" (lukekaa tuo sana ihan oikeasti sitaateissa!) olen nähnyt pitkin ja poikin, joten eivät ne luonteet tosiaan niin moitteettomia ole, vaikka niistä ei kukaan juuri mitään puhukaan.
Itse olen kyllä asiasta puhunut ja mulle onkin sanottu, että miks sä yrität aina pilata spinonen mainetta. Täh? Häh? Olin kyllä (kerrankin) aika sanaton.
maija s
|
|
|
Post by Paivi Kari on Oct 22, 2004 7:56:26 GMT 2
Olen tässä vuosien varrella aika monta spinonea Suomessa nähnyt, mutta luonteeltaan PILALLE MENNEITÄ ( väärin kohdeltuja) en ainuttakaan.
Usein spinonen pidättyväisyys tulkitaan arkuudeksi tai epäluuloisuudeksi.
Vanha sanonta pitänee paikkaansa: koiran luonteen laatu johtuu 50 %:sesta geeneistä, 50 %:sesti olosuhteista.
Toinen asia: kuka tietää, kuina monta spinonea on tällä hetkellä Suomessa? Onko kenelläkään täydellistä listaa kaikista kautta aikain Suomessa olleista ja olevista spinoneista?
-Päivi-
|
|
|
Post by carita on Oct 22, 2004 9:45:33 GMT 2
Omasta pentueesta voin sanoa että kaikkia kohdeltiin samalla tavalla, kukaan pennuista ei syrjitty tai unohdettu nurkkaan ja silti yhdestä tuli ujompi kuin sisaruksista. Kodissa missä koira on se saa virikkeitä sitä tapakasvatetaan, viedään ihmisten ilmoille, sen kanssa on tehty kovasti työtä ja silti... kyllä se varmasti on perimässä...
Mutta missä kulkee sitten hyväksytty raja tähän pidättyväisyyteen? Mehän tulkitsemme koiria eri tavalla ja joku ehkä näkee suurempaakin vikaa siinä missä toiset eivät vielä noteeraa mitään!! Tällä kysymyksellä nyt lähinnä ajan takaa sitä, että onko meillä sittenkään ongelmaa niiden kanssa??
|
|
|
Post by kerttu on Oct 22, 2004 9:51:18 GMT 2
Uskon myös että luonne on geeneissä. Alkuun kun spinonet tuli Suomeen tuli kyselyitä onko ne kaikki tuollasia. Vastaan tullessa oli nuori nainen vienyt kahta spinonea toiselle puolen tietä ja vannonut ettei vastaan tulijaa tarvi pelätä Pilatunkin spinonen olen nähnyt, kyseessä oli metsämies jolle ei kenenkään olisi pitänyt koiraa myydä. Se uros oli jouduttu lopettamaan " vihaisuuden takia" Perheen poika kertoi että kun Roci ei noutanut lintua, isä löi sitä airolla munille... että silleenkin sitä koiraa opetetaan kun järkeä ei ole. Tämä mies kiikutti sitä urosta meidän pihaan ja olisi antanut sen minulle. Mitäpä minä sillä raukalla olisin tehnyt. Kehotin ottamaan kasvattajaan yhteyttä, ei kuuleemma koskaan saanut käsiinsä tätä kasvattajaa. Joten koira on montussa, voipa olla parempi niin. Spinoneitten lukumäärä selviää tarkastikin kunhan saamme tuon tilasto osuuden JOT.n valmiiksi. Se voidaan laittaa vaikka tänne saitille ensin kommentoitavaksi ennen rotujärjestölle toimittamista. Niitä ehdotuksia siihen kaivataan edelleen.
|
|
|
Post by Paivi Kari on Oct 22, 2004 10:00:18 GMT 2
Carita, täsmennys, kun kirjoitin, että 50 % koiran luonteesta voisi olla perimää, 50 % olosuhteista johtuvaa, tarkoitin siis AIKUISTA koiraa.
En niitä olosuhteita, mitkä pennulla on kasvattajan luona.
Päivi
|
|
|
Post by carita on Oct 22, 2004 10:06:06 GMT 2
Päivi, jeps, tajusin
|
|
|
Post by Nina V on Oct 22, 2004 10:22:18 GMT 2
Sellainenkin mahdollisuus on, tosin aika vähän tutkittu, että: tiineysaikana varsinkin kovin suurissa pentueissa joku pennuissa on kohdussa epäedullisemmassa asennossa kuin muut. Esim puristuksissa, tai napanuora jumissa välillä. Ainakin tästä syystä on joitain pennuissa olleita fyysisiä vikoja aiheutunut. Toinen juttu: itse synnytyksessä varsinkin taas hyvin suurissa pentueissa / viivästyneissä synnytyksissä voi sattua ja tapahtua hapenpuutetta, lonkkien vaurioitumista, lapsiveden keuhkoihin joutumista jne. Nämä ovat aiheuttaneet ainakin osan joistain käytöshäiriöistä, jotka todetaan vasta aikuisilla koirilla. Kurjimpia tämän tyyppisiä vammoja ( todettiin sitten ruummiinavauksessa) oli kerran isolla palveluskoiralla, loistavalla ja aivan ihanalla ja hienosti pidetyllä) niskarangassa synnytyksessä sattunut hiusmurtuma, joka aiheutti sähköiskumaisia kipukohtauksia. Toinen oli yhden jättipentueen loppupään pennuilla kaikilla toispuoleinen lonkkavika, jonka oletettiin aiheutuneen synnyksen komplikaatioista.
Siis kuinka monta näistä "luonnehäiriöisistä" onkaan mbd-, adhd- jne koiria, johin ei perimä eikä kasvattaja eikä kotikasvatus ole syynä? nv
|
|
|
Post by Dynamo on Oct 22, 2004 11:04:16 GMT 2
Joo en mäkään ole tietääkseni nähnyt spinonea, jota olisi kohdeltu kaltoin ja sen luonteessa olisi sen takia jotain häikkää.
Ja näillä aiemmin kirjoittamillani "luonnevioilla" en tarkoita spinonelle tyypillistä hienoista pidättyyttä. Tarkoitin kyllä aivan jotain muuta. Mutta, kuten sanottua, jos kaikki luonnehäikät laitetaan tämän mainitun pidättyvyyden piikkiin, ei se ainakaan rodulle tee hyvää. Vai onko minulla sittenkin niin erilainen (ihanteellinen) käsitys spinonen luonteesta? Kyllä mä ainakin näe spinonen koirana, jolla ei tarvitse olla minkäänlaista pidättyväisyyttä vieraita kohtaan.
maija s
|
|
|
Post by Paivi kari on Oct 22, 2004 11:10:51 GMT 2
Kertulle kans täsmennys; ei aikuisen koiran luonne johdu vain perimästä, vaan myös ulkoisista tekijöistä.
Esim. se mainitsemasi"munille lyöty" oli varmaan pilattu huonolla kohtelulla, eikä perimä ollut sen kurjaa kohtaloa määrännyt...
Siihen, millainen luonne aikuisella koiralla tulee olemaan on tietysti monien tekijöiden summa. Ja aika vaikeaa on yksiselitteisesti sanoa, mikä koiran on pilannut, jos niin on päässyt käymään.
Menipäs keskustelu nyt ankeaksi. Kyllä nämä keskustelun kohteena olevat "huonoluonteiset" ovat kuitenkin spinoneiden keskuudessa todella poikkeuksia.
Onneksi!!!
-Päivi-
|
|