Post by Nina V on Oct 1, 2004 16:25:40 GMT 2
Ottamatta mitenkään kantaa tämänhetkiseen pentuvälitykseen ja siitä kimmonneeseen riidansävyiseen kirjoitteluun , olen pohtinut spinonejalostuksemme tilaa. Itselläni on ollut yli 40 vuotta koiria, kaikenlaisia, pääasiassa palveluskoiria, mutta myös 1 setteri ja nyt 2 ( melkein 3 ) spinonea. Koirajalostus niinkuin muukin kotieläinjalostus on pitkälti tilastollista matematiikkaa, jossa sattumallakin on suuri osuus. Koirien ominaisuuksia arvioitaessa paras näyttö on jälkeläisnäyttö. Jo Darwin pystyi todistamaan vääräksi väitteen hankinnaisominaisuuksien perytyvyydestä. Koetulosten käyttö koiran jalostusominaisuuksien arvioimiseksi mittaa pääsääntöisesti ohjaajan kykyä ja harrastuneisuutta ja aktiivisuutta. Uskoisin , että maamme jokaisella spinonella on perimältään riittävä tausta seisovaksi kanakoiraksi. Osaako ohjaaja niitä kykyjä tuoda esille, tai riittääkö ohjaajalta halua osallistua kilpailemiseen on aivan toinen asia. Ohjaajan aktiivisuus ei periydy koiriemme kautta, eivätkä koiran vanhempien koetulokset. Koiran koulutettavuutta voidaan mitata monin eri mittarein. Agilty- ja toko-tuloksetkin kertovat hyvästä ohjattavuudesta ja ohjaajan ja koiran välisestä yhteistyöstä. Luonnetestit on alunalkaen kehitetty armeijan palveluskoirarotuisten koirien testaamiseksi ja niiden kouluttamismenetelmien kehittämiseksi. Tänäpäivänä luonnetesti kertoo ohjaajalle, miten hänen koiraansa olisi paras kouluttaa, mitkä ovat koiran vahvuudet ja heikkoudet, jotka kannattaa ottaa huomioon.
Koira on koko perinnöllisen poolinsa kokonaissumma. Mitään yksittäistä ominaisuutta ei voida jalostaa muista irrallaan. Lähes kaikki ihmisten koirinsa jalostamalla haluavat ominaisuudet ovat poygeenisiä, resesiiviä alleeleja, jotkut toki dominoivampia kuin toiset. Jalostamalla vain yhtä, muutamme koko muuta ominaisuusjoukkoa ja usein hallitsemattomasti. Mitä tulee sairauksiin ja niiden poissulkemiseen: lonkkavika olisi jo aikapäivää historiaa, jos sen voisi jalostuksella karsia. Useimmat ns. perinnölliset sairaudet ovat vain perinnöllistä taipumusta ja ympäristön osuus taudin puhkeamiseen on useimmiten ratkaisevaa. Selkä- ja tukirangan kasvu- ja luutumishäiriöt tulevat varmasti lisääntymään typistämiskiellon jatkuessa = häntäindikaattori-mutkat näkyviin ja diagnostiikan kehittyessä uusia ja aiemmin rodulle vieraita sairauksia alkaa ilmetä. Kuten allergiat, autoimmuunisairaudet ja kilpirauhas- ja haimavaajaatoiminnat jne. Tervettä ja perimältään viatonta koiraa ei ole. Onneksi CA on periytyvyydeltään selkeimmästä päästä..
Mitä tulee spinoneiden kasvattajiin, niin kaikki varmasti haluavat tehdä parhaansa. Ensisijaisena tavoitteena on terve ja tervepäinen kanta.Toisilla on ollut
parempi onni. Ja rehellisyys on valttia. Jalostus on pitkäjänteistä ja hankalaa ja syyttely ja riitely ei johda minnekään.
Kaikki harrastaminen koiriemme kanssa on tarpeen ja kaikilla ei ole kilpailuviettiä. Olkaamme koiriemme kaltaisia: Säyseitä, kärsivällisiä ja sosiaalisia.
Rauhallista viikonloppua toivovat Nina Juha ja spinonemme Dynamo Rose of Titanic ja Wolfsirius Eternity